"Tänään on hyvä päivä kuolla"

Ottivatko intiaanit taistelussa vankeja? Armeija, intiaanit sekä historiankirjat sanovat, että eivät. Monet tutkijat vihjaavat kyllä, että vankeja saatettiin kuitenkin ottaa. Sitting Bull ja monet päälliköt kielsivät loppuun saakka, että tuolloin ei otettu vankeja. Yksi syy tähän kielteiseen kantaan oli varmasti se, että intiaanit pelkäsivät miten Yhdysvaltain armeija suhtautuisi siihen jos saisi tietää, että sotilaita kidutettiin. Toisaalta leiri oli niin valtava, että Sitting Bull ei mitenkään pystynyt tietämään mitä sen kaikilla laidoilla tuolloin tapahtui. Myös molemmat upseerit, Reno sekä Benteen kertoivat intiaanien yöllisistä juhlatulista, jotka kajastuivat yötaivasta vasten sotilaiden tarkkaillessaan niitä puolustusasemistaan.
Sitten on vielä 3 –4 upseeria, joita ei milloinkaan löydetty, sekä muutama sotilas, jotka menettivät ratsujensa hallinnan ja ajautuivat suoraan keskelle intiaanien leiriä. Sotilaiden ruumiinosia löytyi myöhemmin hylätyistä leireistä mm. käsivarsia sekä pää. Myös kenraali Terryn kolonnan saapuessa muutama päivä myöhemmin taistelupaikalle he tekivät karmeita löytöjä intiaanileireistä vaikka  Terry ei virallisessa raportissaan eikä sotapäiväkirjassaan kerro tarkkaan mitä.

Sitting Bull

Reno

Benteen

Kun majuri Renon joukot saavuttivat hylätyn intiaanileirin keskustan sotilaat havaitsivat kolme suoraryhtistä pylvästä kolmiomuodostelmassa. Pylväiden päälle oli asetettu keittokattilat, ja ne olivat käännetty ylösalaisin. Majuri Marcus Reno kuvaili löytö aavemaisen karmivaksi: ”Ruohikolla pylväiden juurelle oli asetettu kolmen sotilaan päät. Päät oli leikattu terävällä veitsellä irti ruumiista (torsoja ei löydetty milloinkaan) ja asetettu ruohikolle siten, että ne tuijottivat toisiaan. Miehet olivat kuuluneet omaan komppaniaani”.
Kun ratsuväki tutki hylättyä intiaanileiriä tarkemmin he löysivät vielä kolmen mestatun sotilaan päät, jotka myös oli sijoiteltu keittokattiloiden päälle. Luultavasti kaksi niistä oli sotilaitten John McGinnisin ja John Armstrongin. Kolmatta päätä ei pystytty tunnistamaan, sillä se oli pahoin palanut. Monet kuitenkin uskoivat, että kyseessä oli nuoren kornetin Jack Sturgisin pää. Sturgis oli yksi kolmesta Custerin upseerista, joita ei milloinkaan löydetty.

Ratsumies Henry Jones kertoi, että he olivat löytäneet John Armstrongin päättömän torson läheltä tiedustelija Isaiah Dormanin ruumista. Myös Dorman oli saanut julman kohtalon, kuten ”Yksinäinen” Charley Reynolds sekä Bloody Knife. Joen töyräältä majuri Renon sotilaat löysivät vielä yhden ”irtopään”, mutta myöskään sitä ei pystytty tunnistamaan, sillä pää oli palanut korpuksi.
Luultavasti näitä päitä oli liotettu virrassa sen jälkeen kun ne oli ensin poltettu.
Majuri Reno kirjoitti päiväkirjaansa: ”Toivottavasti nämä miehet olivat jo kuolleet ennen kuin heitä oli alettu polttaa…”

Isaiah Dorman

Charley Reynolds

Bloody Knife

Kersantti Kanipe (1853 – 1923) käväisi sisällä kolmessa hylätyssä intiaaniteltassa, joissa oli huopiin käärittyinä useita kuolleita intiaaneja. Ratkottuaan yhden nyyteistä auki Kanipe havaitsi kuolleen intiaanin kaulaan kiinnitetyn skalpeista väsätty kaulanauha. Kersantti Kanipe kertoi, että ainakin neljä päänahoista oli kuulunut naisille. Hän muisteli löytäneensä teltoista 75:en intiaanin ruumiit. Luultavasti lukumäärä on vahvasti liioiteltu.

KersanttiKanipe

Kun Terry-Gibbon –kolonna saapui paikalle luutnantti Charles Roe kertoi myös löytäneensä muutamista teltoista (luultavasti kyseessä oli samat teltat) sotureiden ruumiita kiedottuina mustiin huopiin. Luutnantti Roe kuvaili, että kaikki kuolleet intiaanit oli puettu juhla/sota-asusteisiin. Kuinka monta ruumista hän tuolloin näki, jäi arvailujen varaan. Tuskin tusinaa enempää…

Majuri Marcus Reno kuvaili näkymää taistelurinteellä ja ns. Custer –kukkulalla myöhemmin: ”Ihmispedot olivat silponeet kuolleet sotilaat erittäin raa’asti. He makasivat kaatumapaikoillaan sikin sokin kasoissa, miehet ja hevoset keskenään. Ruumiit olivat maanneet polttavan auringon alla lähes kolme vuorokautta ja monet niistä oli turvonneet lähes muodottomiksi. Kärpäset parveilivat ruumiiden ympärillä varisten nokkiessa herkkuja. Mutta vieläkin kaameampaa oli se kolkko hiljaisuus, joka tuntui riippuvan taistelukentän yllä. Näytti siltä kuin kenraali Custer olisi ollut vain nokkaunilla, mutta hänen miehensä hänen ympärillään olivat julmasti runneltuja, viilleltyjä ja heidän vaatteensa oli riistetty heiltä. Monien kallot olivat lyöty säpäleiksi ja silmät revitty ulos kuopistaan. Kädet, sääret, kasvot sekä vatsat oli avattu terävillä veitsillä ja monet sotilaista oli ammuttu täyteen nuoli. Näytti siltä kuin osa heistä olisi saattanut ollut vielä elossa kun heidät kidutettiin kuoliaiksi.”

Kenraali George A. Custer oli löydettäessä puolittain istuvassa asennossa. Asento näytti luonnolliselta ja näyttikin kuin kenraali olisi vain vedellyt sikeitä. Hänet oli riisuttu alastomaksi, kuten muutkin ns. Custer –kukkulalla kaatuneet sotilaat. Kaksi päivää Montanan polttavan auringon alla oli saanut hänen ruumiinsa muistuttamaan uunissa palanutta pullaa. Kenraalia oli ammuttu kerran rintaan. Pitkään uskottiin, että ohimoon osunut kuula oli kulkenut pään lävitse tullen ulos toisesta korvasta (myös yhtenä oletuksena pidettiin sitä, että Tom Custer olisi antanut armonlaukauksen kuolettavasti haavoittuneelle George –veljelleen). Nykyisin kuitenkin monet tutkijat pitävät mahdollisena, että Custeria oli ammuttu päähän molemmilta sivuilta. Intiaanit olivat vieneet yhden hänen sormistaan (mahdollisesti ottaessa sormusta ruumiilta) ja puhkoneet hänen korvien tärykalvot. Libbie Custerille ei milloinkaan kerrottu, että hänen miehensä sukuelimiin oli ammuttu nuoli.

Tom Custer

...Alhaalla hylätyssä intiaanileirissä kolme irtileikattua palanutta päätä tuntuivat virnistelevän kolkosti toisilleen...

Olisiko Little Big Hornin taistelun lopputulos ollut toinen, jos Custer olisi ottanut vihollisensa vakavammin ja uskonut tiedustelijoitaan, jos Terry olisi tehnyt paremmat sotasuunnitelmat, jos Crook olisi tullut nopeammin avuksi Rosebudilta, jos Reno olisi pitänyt asemansa ja jos Benteen olisi tullut täyttä laukkaa avuksi saatuaan viestin tulla heti apuun? Tuskin, sillä sinä päivänä intiaanit olivat päättäneet joko voittaa tai kuolla, ja heillä oli pelissä koko heidän elämäntapansa ja vastassa sotilaat, joiden keskimääräinen kuukausipalkka oli vain 13 dollaria. ”Hoka hey, tänään on hyvä päivä kuolla!” – Crazy Horse.