Sen jälkeen kun sotilaiden yhteislaukaukset repivät Hunkpapa – leirintelttoja surmaten joitakin naisia ja lapsia White Bull ratsasti kohti sinitakkien taistelulinjaa ampuen poninsa selästä. Ilma laaksossa oli äkkiä savun ja pölyn peitossa. White Bull havaitsi joukon arikara – tiedustelijoita keräämässä heidän ponejaan. Siouxit havaitsivat tämän ja ryntäsivät kohti tiedustelijoita koettaen piirittää heidät. Arikarat tajusivat joutuvansa pian todelliseen ahdinkoon ja luikkivat henkensä edestä pakoon. White Bull ratsasti tuulispäänä kohti sinitakkeja joiden värikkäät liput välähtelivät sankan pölypilven seasta.....
Klo 15.20 – 15.30
Runs the Enemy (Tok kahin hpe ya) oli 30 – vuotas Little Bighornin taistelun aikana. Hän oli jo monien taistelujen veteraani. Viimeksi hän oli kahdeksan päivää aikaisemmin ollut mukana Rosebudilla kun Lakotat olivat yllättäneet kenraali Crookin. Nyt Runs the Enemy johti 130 Two Kettle –lakotaa. He olivat olleet "Rasvaruohikolla" muutaman päivän. Soturit laskettivat poneillaan päin ponisotilaiden taistelurivistöä. Runs the Enemy kertoi, että sotilaat näyttivät suurelta puhvelilaumalta valtaisan pölypilven keskellä. "Taistelun nostattama pöly antoi meille hyvän suojan hyökätä suoraan ponisotilaiden rivistöön" kertoi Runs the Enemy..... Majuri Marcus Reno, jonka intiaanisotakokemus oli olematon ei tuntunut tietävän tuolla hetkellä mitä tehdä. Vihollisen tuli tuntui vaaralliselta. Osa hänen miehistään oli menettänyt hevosensa ja nyt näytti pahalta sillä Springfield – karbinit eivät tuntuneet toimivan. Panokset juuttuivat lukkopesiin ja paniikki levisi sotilaiden keskuudessa. Vihollisia tuntui ilmestyvän sankan savuverhon takaa loputtomasti. Sitten majuri Reno päätti vetäytyä takana häämöttävään metsikköön.....
Runs the Enemy
Klo 15.40 – 15.50
Two Moon (Ish hayu Nishus) Pohjoisten Cheyenne oli syntynyt vuonna 1842 Shoshone territoriossa länsi Wyomingissa. Two Moonista oli tullut soturi jo 13 – vuotiaana toimiessaan hetken hallituksen tiedustelijana. Little Bighornin taistelun aikaan hän oli Kit Fox –yhteisön yksi alipäälliköistä. Cheyenne –leiri sijaitsi Grasy Grass’illa, Medicine Tail Couleen suulla. Kun taistelu oli alkanut Two Moon oli ratsastanut leirin keskelle ja huutanut: ”Minä olen Two Moon, teidän päällikkönne! Älkää paetko, jääkää rinnalleni sillä taistelen kuolemaani saakka sinitakkeja vastaan.”
Nyt joukko Cheyennejä lasketti hurjaa kyytiä kohti taistelukenttää Two Moonin kanssa. Majuri Renon sotilaat olivat juuri vetäytymässä pensaiden suojiin Cheyennejen saapuessa paikalle. Two Moon ratsasti sotureittensa kärjessä rohkaisten miehiään huutaen: ”Tänään me tulemme voittamaan taistelun tai kuolemme yrittäessämme sitä.” Hänen valkoinen poninsa pyöri muutaman kerran ympyrää päällikön huutaessa kannustuksia sotureilleen kiihtyvässä metelissä. Sitten Two Moon johti miehensä hyökkäykseen kohti puurajaa, jonne ponisotilaat pakenivat……
Two Moon
Black Elk (Hehaka Sapa) oli Little Bighornin taistelun aikaan 13 –vuotias. Hänellä oli ollut jo useita ”henkisiä näkyjä”, jotka johdattivat hänet aikuisiällä Oglala –heimon ”pyhäksi mieheksi”. Black Elk oli tuntenut itsensä tuona aamuna huonovointiseksi. Päivä oli kuuma ja monet hänen ikätovereistaan olivat uimassa. Pahoinvoiva Black Elk päätti kuitenkin mennä mukaan….
…Kuultuaan sinitakkien hevosten kavioiden jylinän hän piiloutui pensaisiin jääden odottamaan. Pian hän kuuli huutoja ”Hokahey!” nähden samaan aikaan suuren joukon intiaaneja ratsastavan poneillaan suoraan päin sinitakkeja huutaen ”Crazy Horse on tulossa!” Se oli totta. Black Elk kuuli kotkanluiden karmean vihellyksen ilmassa ja ukkosta muistuttavan jyrinän kun intiaaniponit sotureineen kaartoivat esiin läntisen kukkulan takaa. ”Se oli upea näky. Sotureiden aseet välkkyivät kirkkaassa auringonvalossa” muisteli Black Elk myöhemmin. Nyt hän oli varma että taistelusta tulisi armoton. Sotilaat, jotka hetki sitten vielä hyökkäsivät pakenivat nyt kohti heidän takanaan olevaan metsikköön. Intiaanit saartoivat heidät ja sitten kaikki oli yhtä mylläkkää. Sankka pölykerros nousi maasta kun miehet taistelivat elämästään. Laukauksia ja huutoja kuului kaikkialta sotilaiden vetäytyessä kohti metsää. Black Elk juoksi ikätovereidensa kanssa syvemmälle metsikköön seuraamaan taistelua…..
Historioitsijat olettavat että, majuri Marcus Renon taistellessa miehineen laaksonpohjalla Custer joukkoineen seurasi hetken taistelun etenemistä ennen kuin aloitti oman hyökkäyksensä (tästä on olemassa monia aikalaistodisteita). Custer ei kuitenkaan ollut seuraamassa tilannetta enää siinä vaiheessa kun Reno keskeytti hyökkäyksensä ja päätti vetäytyä. Jos Custer olisi nähnyt sen, jatkotoimenpiteet olisivat saattaneet olla toisenlaiset. Mutta ahne ja kärsimätön Custer ratsasti jo tuolloin viiden komppaniansa kanssa kohti varmaa kuolemaansa……
Black Elk
Majuri Reno asetti miehensä toiseen puolustusasemaan lähelle kuivunutta joenpengertä, jota suojasi tiheähkö metsä. Kenraali Custer ei ollut seurannut häntä alas laaksoon (vaikka majuri Reno oletti näin, sillä jotkut hänen miehistään olivat nähneet taistelun alkuvaiheessa kaukaisella kukkulalla Custerin joukkoineen seuraamassa tilannetta) vaan painellut torvet soiden suoraan suden suuhun kohti Medicine Tail Couleeta. Tilanne Renon kannalta oli erittäin hankala. Hänen komppaniansa olivat käytännöllisesti katsoen saarrettuina. Tiedustelija George Herendeen uskoi, että kohta paikka tulisi kuhisemaan punanahoista heidän saatuaan joukkonsa järjestymään. Reno oli menettänyt tähän mennessä vain muutaman miehen aloitettuaan vetäytymisen. George M. Smith M –komppaniasta oli ratsastanut suoraan pillastuneella hevosellaan intiaanien ketjuun. Myös kersantti Miles F. O’Hara M –komppaniasta oli kaatunut juuri ennen joukkojen aloitettua vetäytymisen.
Intiaaneja oli kuollut taistelun alkuvaiheessa enemmän. Muun muassa hunkpapat olivat menettäneet Young Black Moonin ja Hawk Manin.
Intiaanit taistelivat yleensä hyvin yksilöllisesti, mutta kuultuaan Crazy Horsen saapumisesta tieto oli heille kuin polttoainetta ja sai heidät taistelemaan entistä rajummin.
Miles F. O’Hara
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti