Kultainenleiri osa 6.

Klo 16.20 – 16.30

Oglala –heimoon kuuluva  White Cow Bull (Ptebloka Ska) oli Little Bighornin taistelun aikaan 28 – vuotias, ja jo monissa taisteluissa karaistunut. Viimeksi hän oli osallistunut noin viikko aikaisemmin Rosebudin -taisteluun, jossa siouxit iskivät kenraali Crookin joukkojen kimppuun.

White Cow Bull

Kun George A. Custerin kolonna syöksyi kohti intiaanileiriä Medicine Tail Couleella White Cow Bull kuuli joidenkin sotureiden huutavan hänen takaansa ”Sotilaita tulossa! Hokahey!” Sitten intiaanit iskivät rajusti sinitakkeja vastaan.

White Cow Bull näki kuinka Yellow Nose – niminen intiaani ratsasti useasti päin sotilaita näiden tulittaessa häntä kiivaasti. Yltyvässä metelissä White Cow Bull havaitsi myös, että ponisotilaiden ratsut olivat aivan vauhkoina ja sotilaitten oli vaikea osua heihin ratsujensa selästä. Sitten urhea Yellow Nose ratsasti päin sinitakkien lipunkantajaa. Hän iski tapparallaan sotilaan maahan ja riisti itselleen tämän lipun.

White Cow Bull päätti, että ollakseen yhtä urhea kuin Yellow Nose hänen olisi tehtävä jotakin yhtä merkittävää. Hän väitti myöhemmin, että oli surmannut Medicine Tail Couleella sinitakkien päällikön. Kenraali Custerin crow –tiedustelijan Goes Ahedin vaimo Pretty Shield kertoi myös samaisesta tapahtumasta vuosia myöhemmin. Goes Ahead itse, ei milloinkaan maininnut mitään tällaista. Myöskään yksikään toinen lakota ei kertonut mitään tällaisesta tapahtumasta. Joten hyvin luultavaa on, että White Cow Bull keksi koko tarinan surmaamastaan sinitakkien päälliköstä, ellei kyseessä sitten ollut kapteeni Algernon E. Smith, joka oli tuolloin pukeutunut peurannahkaan Custerin lailla.

Pretty Shield

Algernon E. Smith

Klo 16.20 – 16.30

Antelopen isoveli sekä Noisy Walkingin isä Ice oli huomattavassa asemassa Pohjoisten Cheyennejen keskuudessa. Hän oli todistanut mahtavat soturintaitonsa jo päiviä sitten. Little Bighornin taistelun aikoihin hän oli yksi kolmesta heimon ”pyhästä miehestä” Coal Bearin sekä Box Elderin lisäksi. Box Elder oli nähnyt Sitting Bullin lailla myös näyn intiaanien mahtavasta voitosta.

Ice ei osallistunut itse enää taisteluun, hänen tehtävänään oli huolehtia ja viedä turvaan sekä naiset, että lapset. Hän näki kuitenkin sinitakkien ensimmäisen hyökkäyksen, joka iski voimalla eteläiseen osaa suurta leiriä (Renon hyökkäys) sekä ”Pitkätukan” hyökkäyksen keskelle kylää Medicine Tail Couleella. Ice kuvaili myöhemmin, että sinitakit hyökkäsivät heidän kimppuunsa ensin raivokkaasti, mutta saavuttaessa kahlaamon joutuivat paniikkiin tajuttuaan tulleensa keskelle suurta intiaanikylää. ”Sitten sotilaat pysähtyivät ja aloittivat pakenemisensa kohti kukkuloita, joita juuri hetki aikaisemmin olivat laskeutuneet.” muisteli Ice.

Noin kello 16.25 Reno-Benteen  -puolustusasemiin kuului laukauksia ja heti kohta perään valtava yhteislaukaus suunnasta, jossa puolustusasemiin vetäytynyt ratsuväki oletti kenraali Custerin joukkojen taistelevan. (Näin olikin. Kuitenkin vasta paljon myöhemmin he ymmärsivät, että Custer oli yrittänyt määräämällään yhteislaukauksella kertoa joukkojensa asemansa toivoen saavansa pikaista apua. Apu ei tullut koskaan.)

Noin klo 16.40 Gall, joka oli aikeissa hyökätä sotureineen Medicine Tail Couleehen hyökänneiden sinitakkien kimppuun kiersi ensin Hunkpapa –leirin kautta, jossa hänen perheensä oli. Saapuessaan leiriin Gall ymmärsi pian, että hänen kaksi vaimoaan ja kolme lastaan oli kuollut majuri Renon ensimmäisen hyökkäyksen aikana. (on mahdollista, että Gallin perheen olivat surmanneet arikara – tiedustelijat) Gall käänsi katseensa ylös pohjoiskukkulalle, jonne sinitakit epätoivoisesti pakenivat ja hänet valtasi suunnaton raivo. ”Sen jälkeen tapoin kaikki vastustajani piilukirveelläni” Gall muisteli vuosia myöhemmin.

Gall

Aloittaessaan vetäytymisen Medicine Tail Couleelta George A. Custer ( jos hän siis tässä vaiheessa vielä johti joukkojaan, kuten itse uskon) jakoi viisi komppaniaansa oletettavasti kahteen osaan (kaatuneiden sijainneista päätellen). Gall sotureineen oikaisi kahlaamon kohdalta ja iski kaikin voimin sinitakkien sivustaan (Keogh ja Calhoun –komppaniat) ennen joukkojen saavuttamista ns. Deep Ravinea.

Deep Ravine

Keogh-sektori

Calhoun Hill

Samaan aikaan Crazy Horse, Two Moon, Iron Star sekä Low Dog sotureineen kiersivät pohjoisrinteen kautta ja iskevät 7. ratsuväkirykmentin rippeiden kimppuun ns. Custer –kukkulalla hetkeä myöhemmin.

Low Dog

Crow King ja Black Moon johtivat noin 700 soturiaan seuraillen itäistä rotkoa kohti Custer Hill’iä, jossa veri tultaisiin hetken päästä punnitsemaan.
Nämä soturit tulivat sinetöimään 7. ratsuväkirykmentin kohtalon Custer Hill’illä tehden heistä kaikista kylmiä ja kuolleita.

Klo 16.20 – 16.30

22 –vuotias Waterman, yksi viidestä arapahosta, jotka ottivat osaa Little Bighornin taisteluun. Waterman oli lähtenyt keväällä Fort Robinsonista Nebraskasta neljän ystävänsä kanssa (Yellow Eagle, Yellow Fly, Well-Knowing One ja Left Hand) päättäen viettää kesän metsästellen Bighornilla.

Waterman

Left Hand

He olivat muutamia päiviä aikaisemmin kohdanneet joukon lakotoja lähellä Little Bighorn –jokea. Siouxit olivat pyytäneet arapahot leiriinsä, sillä siellä pidettäisiin aurinkotanssi pian. Waterman ystävineen päätti osallistua juhliin. Siouxien taka-ajatuksena oli kuitenkin ottaa arapahot vangeikseen sillä he olettivat, että nämä toimivat tiedustelijoina sinitakeille. Kun Two Moon kuuli tästä hän vaati, että siouxit vapauttaisivat arapahot sekä luovuttaisivat heille heidän aseensa. Näin tapahtuikin. Waterman ystävineen olivat kuitenkin epäluuloisia ja suunnittelivat pakenemista. Sitten ilmestyivät sotilaat ja arapahoilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin taistella siouxien rinnalla.
Waterman oli ollut mukana jo ensimmäisessä taistelussa, jossa intiaanit löivät majuri Renon joukot. Waterman oli juuri palaamassa leiriin kun kuuli huutoja, että lisää sotilaita on tulossa (Custerin hyökkäys). Nyt Waterman neljän muun arapahon kanssa ratsasti täyttä laukkaa ponisotilaiden perässä kohti heidän viimeistä taistelupaikkaansa.

Two Moon

Vetäytyessään kohti ns. Battle Ridgeä kenraali Custer luultavasti komensi kolme komppaniaa varmistamaan selustan vetäytyessään kahden komppaniansa kanssa puolustusasemiin Custer Hill’ille, josta lopulta muodostui ratsuväen ”päätepysäkki”. Luutnantti James Calhoun L –komppania irtaantui Medicine Tail Couleelta kohti Deep Couleeta vetäytyen kukkulalle, joka myöhemmin sai nimen Calhoun Hill.

Calhoun Hill

Gall sotureineen pyyhkäisi pyörremyrskyn lailla L –komppanian kimppuun tappaen koko komppanian viimeiseen mieheen. Custerin lanko, luutnantti James Calhoun kaatui miestensä mukana.

Kapteeni Myles Keoghin I –komppania jäi varmistamaan itäistä mäenrinnettä Custer Hill’in ja Calhoun Hillin välimaastossa, aivan Deep Couleen pohjoispuolella. Intiaanien taistelukuvauksissa kerrotaan urheasta sinitakkien päälliköstä joka ratsasti yhtenään pitkin taistelulinjaa suojaten ratsullaan miehiään. Keoghin kerrotaan yksin surmanneen joukon intiaaneja kunnes Crazy Horse urhoineen tappoivat I –komppanian viimeiseen mieheen heidän omalla ”viimeisellä standillaan”. ”Onnensoturi” Myles Keogh kaatui miestensä mukana. Toisaalta joissakin intiaanien kuvauksissa on kerrottu, että juuri Myles Keogh kaatui sinitakeista viimeisenä.

Myles Keogh kuvattuna Comanche-ratsunsa selässä

Algernon E. Smithin E –komppania jäi viimeisenä varmistamaan George A. Custerin ja noin 40 hänen miehensä pakoa Last Standille. Smithin komppania joutui ylivoimaisen Crazy Horsen sotureiden jalkoihin ja pakeni kohti ns. Custer –kukkulaa (mm. kapteeni A. E. Smith löytyi kuolleiden sotilaiden joukosta läheltä kenraali Custeria.)

28 ns. ”Gray Horse -komppaniaan” (E –komppania) kuulunutta miestä löytyi kuolleena mystisestä Deep Ravinesta kaksi päivää taistelun jälkeen. Sotilaat olivat todennäköisesti yrittäneet paeta kohti alhaalla kiemurtelevaa Little Bighorn -jokea, mutta intiaanit olivat saartaneet heidät tähän syvään rotkoon ja tappaneet heidät sinne. Monissa intiaanien kuvauksissa on kerrottu, että sotilaat ”tulivat hulluiksi” ja tappoivat itsensä.