Kun pöly ja savu lopulta laskeutuivat ja välimatkat alkoivat erottautua, osa intiaaneista suuntasivat katseensa uudelleen Reno-Benteen –puolustusasemiin ja lähtivät saattamaan loppuun työtään jonka olivat osittain jättäneet kesken.
…..Feather Earring, Minneconjou –soturi, joka oli saanut nimensä epäsiististä sulkapäähineestään ratsasti itäiseltä rinteeltä (lähellä Deep Ravinea) kohti jokivarressa sijaitsevaa intiaanileiriä. Hän yritti ajaa kotiin viittä vapisevaa ja pahoin haavoittunutta harmaata sotilasponia, mutta päätti laskea ne vapauteen sillä ne kärsivät todella paljon. Feather Earring oletti, että hevoset tulisivat joka tapauksessa menehtymään. Niinpä hän kääntyi ja palasi takaisin viimeiselle taistelupaikalle. Parinsadan mailin päässä kukkulasta hän havaitsi kaksi ruumista. Toinen oli kuollut intiaani, toinen kuollut sinitakki. Feather Earring havaitsi liikettä. Sinitakin sydän löi yhä. Feather Earring kutsui lähellä olevan lakotan luokseen ja tokaisi: ”Isoisäsi on tappanut tämä mies, mutta luulen, että hän on vielä hengissä. Sinun on parasta ampuaa hänet. Lakota -soturi tuli, jännitti jousensa ja ampui nuolen läpi sotilaan. Sotilas kiljui tuskasta ja ponnahti ylös, hän oli esittänyt vain kuollutta. Sitten lakota –soturi ampui toisen nuolen läpi sinitakin. ”Nyt, sanoi Feather Earring, hän on todellakin kuollut…”.
Iron Hawk oli todistamassa vastaavanlaista tapahtumaa. Hän oli kuullut lähettyviltään naisten huolestuneita huutoja ja rynnännyt paikalle katsomaan mitä tapahtui. Muutama intiaaninainen oli riisumassa eräältä kuolleelta sinitakilta vaatteita yltään kun tämä oli yllättäen ”herännyt” ja hyökännyt heidän kimppuunsa. Iron Hawk näki kuinka naiset yrittivät puukottaa onnetonta sotilasta, sitten paikalle ilmestyi kolmas nainen, joka iski veitsensä sotilaan niskaan.
Iron Hawk
Myös Black Elk kuvaili myöhemmin tapahtumaa, jossa muutamia sotilaita oli vielä elossa taistelun jo tauottua. ”Olimme toverieni kanssa nousemassa rinnettä ylös paikkaan, jossa valkoinen muistomerkki tänään sijaitsee. ”Pitkätukan” sotilaita lojui kuolleena rinteessä, jotkut heistä sätkivät vielä ja me pojat ammuimme jousillamme heidät kuoliaiksi.” Muisteli Black Elk. Hän näki erään kuolleen sotilaan vyöstä roikkuvan kauniin keltaisen vitjan. Black Elk ei tiennyt mikä se oli, mutta se oli hänestä kaunis ja siihen oli kaiverrettu kauniita kuvioita kuin ornamentteja. Black Elk käytti sitä kaulakorunaan ja vasta vuosia myöhemmin sai tietää, että se oli taskukello….
Black Elk
Sitten tulivat naiset ja täydensivät työn kivinuijillaan. Ne, jotka olivat menettäneet taistelussa miehensä, veljensä tai poikansa olivat etuoikeutettuja tähän. He ottivat kuolleilta sotilailta kaikki tarvittavat varusteet, riisuivat heidät ja viiltelivät ruumiit. Naiset huolehtivat myös haavoittuneista intiaaneista ja kuljettivat heidät leiriin.
Antelope
White Bull
Useat intiaanit kertoivat nähneensä tai uskoivat nähneensä taistelussa kukkulalla ”Pitkätukan”. Fears Nothing sanoi nähneensä siellä Custerille kuuluneen kastanjanruskean raudikon. Hän kertoi tunnistaneensa siellä myös Custerin ruumiin pukinnahkaisessa puvussaan.
Standing Bear kertoi ottaneensa kuolleelta sinitakkipäälliköltä pukinnahkaisen paidan ja lahjoittaneen sen äidilleen.
White Shield sanoi nähneensä kukkulalla kuolleen ponisotilaiden päällikön, jonka uskoi olevan Custerin. White Shieldin mukaan hänet oli riisuttu, muttei viillelty.
Fears Nothing
White Cow Bull näki kuinka vanhat cheyenne -naiset osoittivat erästä kuollutta sinitakkia Meotz –nimiselle naiselle sanoen: ”Tuossa on sinun sukulaisesi”. (Cheyennejen suullisessa perimätiedossa kerrotaan, että Custerilla ja Meotzilla oli lapsi.) Sitten vanhat naiset puhkoivat ”Pitkätukan” korvat, jotta tämä seuraavassa elämässään kuulisi paremmin intiaanien varoitukset. (Cheyennet olivat kertoneet kauan sitten Custerille, että jos hän vielä hyökkäisi heidän kimppuunsa he tulisivat tappamaan hänet.)Tuolloin White Cow Bull ymmärsi ensimmäisen kerran, että he olivat taistelleet ”Pitkätukkaa” vastaan….
White Cow Bull
Meotzi
Kun taistelu oli tauonnut ns. Custer –kukkulalla haavoittunut White Bull yritti nousta ratsunsa selkään. Hänen ystävänsä With Horse auttoi White Bullia sillä tämän haavoittunut jalka ei ottanut alleen. With Horse kuljetti ystävänsä intiaanileiriin. Kun White Bullin jalka oli sidottu ja hän oli saanut ruokaa hänen setänsä Sitting Bull tuli tapaamaan häntä. Sitting Bull peitteli White Bullin puhvelitaljaan ja sanoi lempeästi toruen: ”Lapseni, sinun pitää olla jatkossa varovaisempi tai sinut tapetaan vielä jonakin päivänä.” White Bull hymyili sedälleen, ja sanoi : ”Se oli suuri taistelu”.
Sitting Bull
White Bull
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti