Kultainenleiri osa 5.

Klo 16.00 – 16.10

American Horse (Red Cloudin serkku ja yksi Crazy Horsen alipäälliköistä, joka väitti henkilökohtaisesti puukottaneensa kuoliaaksi kapteeni Fettermanin) oli ryöstämässä kuolleille sotilaille kuuluvia varusteita joella majuri Renon paniikin vallassa olevan osaston paetessa henkensä hädässä kohti etäällä siintäviä kukkuloita. American Horse seurasi hetken intiaanien ja sinitakkien kamppailua ollen juuri aikeissa lähteä mukaan taisteluun kun hän kuuli huudettavan, että suuri joukko sinitakkeja oli aloittanut hyökkäyksen alempana virtaa olevaan leiriin, jossa oli myös American Horsen omaa väkeä. Hän syöksyi välittömästi poninsa selkään ja viiletti tuulen lailla kohti intiaanikylää, jonne ponisotilaat olivat iskeneet…….

American Horse

….Kun taistelu laaksossa oli päättynyt Runs the Enemy oletti, että koko taistelu oli päättynyt. Hän ratsasti takaisin leiriin ja havaitsi, että idässä oli tapahtumassa jotakin. Muutama intiaani heilutti eräältä kukkulalta huopia niin voimakkaasti kuin pystyivät. Sitten hän kuuli huutoja, että suuri joukko sinitakkeja on hyökkäämässä leiriin. Naiset ja lapset olisi saatava turvaan. Runs the Enemy yritti tähyillä epätoivoisesti maasto, jotta hän pystyisi näkemään mistä sinitakin tulivat. Sitten hän näki heidät eikä unohtanut sitä milloinkaan. ”Näytti kuin kukkulalta olisi laskeutunut tuhansia ponisotilaita. Olin varma, että ponisotilaat tulisivat murskaamaan meidät.” kertoi Runs the Enemy. Sitten hän iski kantapäänsä ponin kylkiin ja ratsasti kohti kahlaamoa, kohti taistelua…..

Runs the Enemy

…..Flying Hawk seurasi pakenevia ponisotilaita katseellaan heidän kamppaillessaan intiaanien kanssa. Sitten sotilaat tavoittivat kukkulan ja alkoivat kaivaa kuoppia suojaksi itselleen. Flying Hawk yhdessä Crazy Horsen, Red Featherin, Kicking Bearin ja monien muiden intiaanien lailla ratsasti pitkin kukkulajonoa tietäen voittaneensa taistelun. Silti sotilaat puolustautuivat ampumalla asemistaan heitä kiivaasti. Sitten Flying Hawk havaitsi kukkulan takaa ilmestyvän lisää sinitakkeja puolustusasemissa olevien sotilaiden avuksi (nämä sotilaat olivat kapteeni Benteenin D, H, ja K – komppaniat. Vielä myöhemmin paikalle saapui kapteeni McDougallin kuormasto, jota saatoi B – komppania).
Sitten intiaanit kuulivat, että alhaalla laaksossa suuri sinitakki joukko oli iskenyt heidän kyläänsä ja tämä uusi tilanne muutti kaiken. Siouxit ja heidän liittolaisensa jättivät puolustusasemiin kaivautuneet sinitakit ja kiiruhtivat auttamaan alhaalla laaksossa olevia intiaaneja. Flying Hawk ratsasti Crazy Horse vierellään kohti alhaalla laaksossa sijaitsevaa kylää. Heidän aseidensa teräs välkehti julmasti auringonvalon osuessa niihin. Ja kotkanluiden karmea ujellus tuntui voimistuvan kun he lähestyivät kylää…..

Flying Hawk

Red Feather

Kicking Bear

Klo 16.00 – 16.10

Maassa makasi kuollut ponisotilas. Black Elk laskeutui poniltaan veti veitsensä ja valmistautui hermostunein liikkein elämänsä ensimmäisen päänahan ottoon. Hänen veitsensä ei ollut kovin terävä ja wasichu’n (lakota –nimitys valkoisesta miehestä) hiukset olivat lyhyet, mikä teki työn vaikeaksi. Aloittaessaan ”urakkansa” Black Elk koki yllätyksen. Sotilas oli erittäin elävä. Hän paljasti hampaansa ja karjui kivusta kun Black Elk teki ensimmäisen viillon. 13 –vuotias poikanen, joka otti elämänsä ensimmäistä päänahkaa joutui lujille. Black Elk yritti olla nopea. Sitten hän veti pistoolin sotilaan vyöstä ja ampui rimpuilevaa sinitakkia keskelle otsaa.  Black Elk piti verta tippuvaa hiustupsua hetken käsissään näyttäen saavutuksensa ystävilleen. Sitten hänet valtasi outo tunne sillä hän ei tiennyt varmasti oliko hän ylpeä vai surullinen teostaan.
Black Elk ei ollut kulkenut kovinkaan pitkälti joentöyrästä kohti intiaanikylää kun hän havaitsi suuren sinitakkijoukon ratsastavan kukkulanharjanteella. Hän kääntyi ja juoksi nopeasti omaan leiriinsä näyttääkseen äidilleen voittoaan…..

Black Elk

…Sinitakkienjoukko, jonka Black Elk tuolloin havaitsi laskeutumassa pitkin Medicine Tail Couleeta oli kenraali Custer komppanioineen. Laskeutuessaan alas kahlaamolle, myös Custerin on täytynyt havaita intiaanit.

Mahdollisesti Custer ratsasti itse E, ja F –komppanioiden kärjessä kapteeni George W.Yates mukanaan pitkin Medicine Tail Couleeta ja sen päässä, virran vastarannalla sijaitsevaa intiaanikylää uskoen, että hyökkäys sinne saisi intiaanit vetäytymään majuri Renon joukkojen kimpusta.

Kapteeni Myles Keogh sekä luutnantti James Calhoun  I, G, ja L –komppaniat saivat tehtäväkseen saartaa kylä sen sivustalta. E, ja F -komppanioiden hyökkäys kylään tyssäsi välittömästi joukkojen päästyä kahlaamolle. Ensimmäiset sotilaat käytännöllisesti katsoen revittiin palasiksi heidän ratsastaessaan suoraan keskelle suurta intiaanileiriä.Algernon E. Smith.)

Kapteeni Myles Keogh

Comanche-ratsunsa selässä

Algernon E. Smith

Ymmärtäessä mitä oli tapahtunut Custer miehineen pakeni intiaanien aloittaessa ankaran vastahyökkäyksen. (Jotkut tutkijat olettavat, että George A. Custer ratsastaessaan ensimmäisten joukossa alas kylään, joko haavottui siellä vaikeasti tai mahdollisesti jopa kuoli. Luultavaa kuitenkin on, että kyseinen upseeri, joka tuolloin haavottui oli kapteeni
Kenraali Custerin on tässä vaiheessa täytynyt ymmärtää hyökätessään keskelle valtavaa intiaanikylää, että heidän kuolemansa olisi enää vain ajan kysymys….

Klo 16.10 – 16.20

29 –vuotias Oglala Lone Bear (Mato Wajila) oli ollut mukana taistelussa majuri Marcus Renon joukkojen kanssa. Saadessaan saarrettua sinitakit heidän puolustusasemiinsa korkealle rinteelle Lone Bear uskoi että taistelu oli päättynyt. Hän oli palaamassa takaisin leiriin huomatessaan pohjoisen ”rännistä” laskeutuvan suuren sinitakkijoukon. Ensin Lone Bear ei havainnut siellä ainoatakaan intiaania, mutta kun sotilaat lähestyivät kahlaamoa ja olivat aikeissa nousta ratsuiltaan Lone Bear näki suuren soturijoukon syöksyvän vastarannalta sinitakkien kimppuun. Lone Bear oli jalkaisin (hän oli menettänyt poninsa taistelussa) eikä tahtonut osallistua taisteluun ilman ponia. Niinpä hän lähti juoksujalkaa kohti oglala – leiriä hankkiakseen itselleen uuden ponin ja osallistuakseen uuteen taisteluun…..

Lone Bear

Kello oli noin 16.20 kun kapteeni Frederick Benteen saavutti pataljoonansa kanssa majuri Renon kaoottisessa tilassa olevat puolustusasemat. Jotka kuitenkin olivat enää vain vähäisten vihollisjoukkojen ahdistamina, sillä suuriosa intiaaneista oli kääntynyt takaisin laaksoon, jossa toinen taistelu oli alkamassa (Custerin saapuminen Medicine Tail Couleen).

Joukko intiaaneja alkoi tulittaa kallioiden suojista kivääreillään Renon ja Benteenin miehiä. Paikka jossa, he pitivät sotilaita ahdingossa oli sijaitsi puolustusasemien pohjoispuolella ja sitä alettiin myöhemmin kutsua ”Sharpshooter Ridge”(Custer joukkoineen oli ohittanut kyseisen paikan noin klo 3.18). (Luultavasti kyseessä oli kuitenkin vain yksi intiaani).

Ennen kuin Custer joukkoineen iski Medicine Tail Couleen päässä, kahlaamon toisella rannalla sijaitsevaan intiaanikylään noin klo 16.00 hän oli vapauttanut Mitch Boyerin ja neljä crow –tiedustelijaansa. Mitch Boyer oli kehottanut tiedustelijoita kiirehtimään pois alueelta taakseen katsomatta, kertoen samalla ystävilleen ettei voisi lähteä heidän kanssaan. Mitch Boyer, jonka päästä Sitting Bull oli luvannut 100 ponia (Kukaan intiaaneista ei laskuttanut Sitting Bullia Mitch Boyerin surmasta. Vaikka intiaanit taistelivatkin useasti hyvin itsenäisesti, tällä kertaa he eivät tienneet, että vastassa oli ”Pitkätukka Custer” miehineen. Eivätkä luultavasti myöskään osanneet odottaa, että taistelussa olisi mukana myös Mitch Boyer. Jälleen kerran totean, että siouxit liittolaisineen uskoivat, että kyseessä oli kenraali Crookin joukot. Toisaalta myös savu ja valtava pöly, joka nousi taistelukentältä, esti taatusti näkyvyyden heidän kamppaillessaan hengestään. Näin ollen vastustaja henkilönä ei merkannut intiaaneille mitään.) ratsasti yhdessä ”Pitkätukan” kanssa kohti varmaa kuolemaa…..

Mitch Boyer