Villi länsi on aarreaitta tuhansille tarinoille, ja minulla
on muutama niistä kerrottavana. Jotkut niistä ovat hauskoja, useat raakoja ja
surullisia.
Aikomukseni ei missään nimessä ole rakentaa blogia
kronologiseen järjestykseen. Jos näin olisi, turhautuisin sen pitämiseen
luultavasti jo 1840-luvulla. Joten aikahypyt ovat enemmän sääntö kuin poikkeus.
Suuri osa tarinoista on lyhyitä, kerrasta poikki meneviä
tarinoita, mutta mukana on myös pidempiä tarinoita, joita tulen julkaisemaan jatkokertomuksina
(Aavekaupungit, Arizonan pojat, Kultakuume, afrikanamerikkalaiset villissä
lännessä, Karjakaupungit, Nahkasukan jälkeläiset ym.).
Toinen suuri rakkauteni musiikki johdatelkoon blogiani
tänään. Kuinka suuri merkitys musiikilla olikaan lännen taivaan alla.
Sävelmien kehitykseen vaikutti kasvava cowboy-kulttuuri,
kaivosyhteisöt, pelisalit ja maahanmuuttajat, jotka toivat mukanaan
uuteen territorioon musiikin eri tyylilajeja. Vanhassa lännessä huvit
olivat vähissä ja arvokasta hyödykettä, niinpä harvojen muusikoiden
läsnäolo oli aina suuri ilo. Muusikon taidoilla ei ollut suurta
merkitystä. Se, että osasi soittaa muutaman tutun laulun tai
melodian, riitti yleensä illanvieton ohjelmaksi, joka katkasi
yksitoikkoisen arjen rutiinin.
Instrumentit olivat yleensä pieniä, kannettavissa olevia, jotta
kestäisivät matkustamisen rankat olot. Pioneerien, karjapaimenten ja
kullankaivajien yleisimpiä soittimia olivat huuli- ja munniharppu,
kitara, banjo ja viulu. Pianot ja urut olivat erittäin arvokkaita
soittimia Lännessä. Kokonsa tähden näitä kosketinsoittimia ei ollut
helppo kuljettaa Lännen epätasaisilla teillä. Urkuja voitiin kuulla
kirkoissa tai uskonnollisten perheitten kodeissa; Pianoa soitettiin
saluunoissa ja pelihalleissa.
Sosiaalinen elämä keskittyi lähinnä leirinuotioiden ympärille, niin
kiertolaisille kuin karjanajajilla. Soittotaitoiset laittoivat
taitonsa yhteen ja järjestivät nuotioille tanssi- ja lauluiltoja.
Länteen matkustavilla pioneerilla oli runsaasti mahdollisuuksia
sosiaaliseen elämään vastakkaisen sukupuolenkin kanssa, kun taas
mainarit ja karjapaimenet joutuivat usein tanssimaan keskenään.
Toisinaan osa miehistä leikki naisia pukeutumalla esiliinaan ja
hilkkaan, jotta miehille olisi ollut 'naispuolisia' tanssipartnereita.
Tuon ajan musiikki heijasteli pioneerien, karjapaimenten ja
mainareitten elämän tapahtumia. Menetysten ja yksinäisyyden teemat
olivat jokseenkin yleisiä 1800-luvun puolivälin lauluissa. Joistakin
näistä lauluista – kuten "Darling Clementine" – tuli amerikkalaisia
kansalauluja, joita lauletaan edelleenkin.
Uskonto oli tärkeä osa pioneerien elämään, ja se ilmeni myös heidän
musiikissaan. Monet laulut kertovat saman surullisen tarinan eri
versioina kuvaten hurskaan henkilön "onnellista kuolemaa" ja
suremaan jäävän perheen reaktioita. Eri etniset ryhmät kokoontuivat
yhteen soittamaan lauluja vanhasta maastaan. Vähitellen
eurooppalaiset melodiat löysivät tiensä uusiin lauluihin ja niistä
tuli osa amerikkalaisen musiikin kudosta. Meksikolaiset ja
espanjalaiset vaikutukset myös löysivät tiensä westernmusiikkiin ja -lauluihin.
Sosiaalisen ja hengellisen puolen lisäksi musiikilla oli
merkityksensä arkipäiväisessä käytössä karjaa ajettaessa. Kokeneet
karjanajajat lauloivat yöllä balladeja ja kehtolauluja villiintyneen
karjan rauhoittamiseksi. Karjapaimenet improvisoivat lauluja hetken
tarpeeseen ottaen usein rytmin kehtolauluihinsa hevosensa käynnistä.
Laulut olivat usein sanattomia tai sävelettömiä, ja ne unohtuivat
yhtä nopeasti kuin ne oli laulettukin. Kuitenkin joistakin näistä
tuutulauluista tuli laajemminkin tunnettuja. Oli myös sellaisia
karjamiehiä, jotka soittivat viulua eläimille rauhoittaakseen niitä,
ja toisia jotka lauloivat uskonnollisia lauluja.
Toisinaan kiertelevät orkesterit matkustelivat kaupunkeihin tarjoten
harvinaista viihdykettä Lännen asukkaille. Joistakin näistä 'bändeistä' tuli kuuluisia. Toiset suositut esiintyjät, kuten varietee-ryhmät, kiersivät Lännen saluunoita teattereita juopuneen yleisön iloksi.
Vanhan Lännen musiikilla on ollut valtava vaikutus Amerikan
populäärikulttuuriin. Äänielokuvien myötä monet Hollywoodin
elokuvakarjapaimenet, kuten Tex Ritter ja Gene Autryrakensivat
uransa laulamalla Western-balladeja. Nykypäivän Country&Western –musiikki
kaivosyhteisöt, pelisalit ja maahanmuuttajat, jotka toivat mukanaan
uuteen territorioon musiikin eri tyylilajeja. Vanhassa lännessä huvit
olivat vähissä ja arvokasta hyödykettä, niinpä harvojen muusikoiden
läsnäolo oli aina suuri ilo. Muusikon taidoilla ei ollut suurta
merkitystä. Se, että osasi soittaa muutaman tutun laulun tai
melodian, riitti yleensä illanvieton ohjelmaksi, joka katkasi
yksitoikkoisen arjen rutiinin.
Instrumentit olivat yleensä pieniä, kannettavissa olevia, jotta
kestäisivät matkustamisen rankat olot. Pioneerien, karjapaimenten ja
kullankaivajien yleisimpiä soittimia olivat huuli- ja munniharppu,
kitara, banjo ja viulu. Pianot ja urut olivat erittäin arvokkaita
soittimia Lännessä. Kokonsa tähden näitä kosketinsoittimia ei ollut
helppo kuljettaa Lännen epätasaisilla teillä. Urkuja voitiin kuulla
kirkoissa tai uskonnollisten perheitten kodeissa; Pianoa soitettiin
saluunoissa ja pelihalleissa.
Sosiaalinen elämä keskittyi lähinnä leirinuotioiden ympärille, niin
kiertolaisille kuin karjanajajilla. Soittotaitoiset laittoivat
taitonsa yhteen ja järjestivät nuotioille tanssi- ja lauluiltoja.
Länteen matkustavilla pioneerilla oli runsaasti mahdollisuuksia
sosiaaliseen elämään vastakkaisen sukupuolenkin kanssa, kun taas
mainarit ja karjapaimenet joutuivat usein tanssimaan keskenään.
Toisinaan osa miehistä leikki naisia pukeutumalla esiliinaan ja
hilkkaan, jotta miehille olisi ollut 'naispuolisia' tanssipartnereita.
Tuon ajan musiikki heijasteli pioneerien, karjapaimenten ja
mainareitten elämän tapahtumia. Menetysten ja yksinäisyyden teemat
olivat jokseenkin yleisiä 1800-luvun puolivälin lauluissa. Joistakin
näistä lauluista – kuten "Darling Clementine" – tuli amerikkalaisia
kansalauluja, joita lauletaan edelleenkin.
Uskonto oli tärkeä osa pioneerien elämään, ja se ilmeni myös heidän
musiikissaan. Monet laulut kertovat saman surullisen tarinan eri
versioina kuvaten hurskaan henkilön "onnellista kuolemaa" ja
suremaan jäävän perheen reaktioita. Eri etniset ryhmät kokoontuivat
yhteen soittamaan lauluja vanhasta maastaan. Vähitellen
eurooppalaiset melodiat löysivät tiensä uusiin lauluihin ja niistä
tuli osa amerikkalaisen musiikin kudosta. Meksikolaiset ja
espanjalaiset vaikutukset myös löysivät tiensä westernmusiikkiin ja -lauluihin.
Sosiaalisen ja hengellisen puolen lisäksi musiikilla oli
merkityksensä arkipäiväisessä käytössä karjaa ajettaessa. Kokeneet
karjanajajat lauloivat yöllä balladeja ja kehtolauluja villiintyneen
karjan rauhoittamiseksi. Karjapaimenet improvisoivat lauluja hetken
tarpeeseen ottaen usein rytmin kehtolauluihinsa hevosensa käynnistä.
Laulut olivat usein sanattomia tai sävelettömiä, ja ne unohtuivat
yhtä nopeasti kuin ne oli laulettukin. Kuitenkin joistakin näistä
tuutulauluista tuli laajemminkin tunnettuja. Oli myös sellaisia
karjamiehiä, jotka soittivat viulua eläimille rauhoittaakseen niitä,
ja toisia jotka lauloivat uskonnollisia lauluja.
Toisinaan kiertelevät orkesterit matkustelivat kaupunkeihin tarjoten
harvinaista viihdykettä Lännen asukkaille. Joistakin näistä 'bändeistä' tuli kuuluisia. Toiset suositut esiintyjät, kuten varietee-ryhmät, kiersivät Lännen saluunoita teattereita juopuneen yleisön iloksi.
Tex Ritter
Gene Auntry
Vanhan Lännen musiikilla on ollut valtava vaikutus Amerikan
populäärikulttuuriin. Äänielokuvien myötä monet Hollywoodin
elokuvakarjapaimenet, kuten Tex Ritter ja Gene Autryrakensivat
uransa laulamalla Western-balladeja. Nykypäivän Country&Western –musiikki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti