torstai 30. elokuuta 2018

O. K. Corral

Ensimmäisenä ampui Doc Holliday lonkalta Frank McLaurya (Wyatt Earp väitti myöhemmin, että hän ampui ensimmäisen laukauksen Frank McLauryyn). Luoti iskeytyi vasemmalle puolelle napaa ja lähietäisyydeltä ammuttuna sytytti Frankin paidan tuleen. McLaury kirkui tuskasta ja sylki verta.



Lähes yhtäaikaisesti Docin kanssa ampui Morgan Earp Billy Clantonia. Luoti osui lähelle vasenta nänniä. Billy horjahti luodin voimasta. Hän ampui samanaikaisesti Virgil Earpia, mutta luoti lensi harakoille.



Morgan Earp ampui toistamiseen nuorta Billy Clantonia. Luoti osui Clantonia oikeaan ranteeseen, murskasi sen ja tuli ulos toiselta puolelta rannetta.


Kun neljä ensimmäistä laukausta oli ammuttu muutaman sekunnin sisällä, Wyatt Earp jolla myös oli ase jo esillä, menetti sen hallinnan, Ike Clantonin roikkuessa hänen asekädessään. Earpin revolveri laukesi ja harhaileva luoti luultavasti hipaisi Billy Claibournen housunlahjetta polven korkeudelta.



Yllättäen kaikki aseet vaikenivat ja kammottava hiljaisuus laskeutui muutamaksi sekunniksi…



…Frank McLaury hoippui hevosensa takana keskellä Fremont Streetiä virittäen revolverinsa, jotta pystyisi ampumaan Doc Hollidayta tai ketä tahansa toista lainvalvojaa.


Virgil Earp seisoi liikahtamattomana, kuin jäätyneenä kävelykeppi kohollaan Wyattin ollessa yhä käsirysyssä Ike Clantonin kanssa.



Doc Holliday seisoi vastatusten Frank McLaurya, jonka hevonen tempoili kauhuissaan miesten välissä.


Morgan Earp oletti, että Billy Clanton oli pelattu pois ja oli siirtynyt muutaman askeleen lähemmä Frank McLaurya. Tom McLaury roikkui Billy Clantonin vauhkoontuneen hevosen satulanupissa, yrittäen tavoitella satulalaukussa olevaa revolveria. Ratsu antoi kohtalaisen suojan Tomille sekä nuorelle Billy Clantonille, muttei enää kauaa…


 

Billy Clanton retkotti lankkukäytävällä nojaten Harwoodin rakennukseen, veren vuotaessa hänen vasemmasta keuhkostaan ja rikki ammutusta ranteestaan, yrittäessään kuumeisesti vaihtaa asettaan vasempaan käteensä. ”Billy The Kid” Claibourne otti jalat alleen ja pakeni vieressä sijainneen Fly’n asuntolan takaovesta sisään rakennukseen.


…sitten helvetti pääsi valloilleen uudelleen…


Doc Holliday ja Morgan Earp ampuvat lähes samanaikaisesti hevosen takana olevaa Frank McLaurya, mutteivät osu tähän karjapaimeneen.


Ike Clanton työntää Wyatt Earpin Fly’n täyshoitolan seinää vasten, riistäytyy irti ja ryntää Fremont Streetille pujahtaen Fly’nin rakennuksen etuovesta sisään.
Hän oletta ettei kukaan huoma pakoa, mutta Doc Holliday, joka seisoo myös Fremont Streetillä, näkee paon.


Morgan Earp yrittää uudelleen osua Frank McLaurya, joka edelleen on hevosensa takana suojassa, mutta ei osu tälläkään kertaa.
Doc Holliday ampuaa kahdesti pakenevaa Ike Clantonia, mutta molemmilla kerroilla ohi.

Tom McLaury on saanut revolverin satulalaukusta ja etsii katseellaan Morgan Earpia. Tom on yhä hevosen takana.
Myös Frank McLaury on hilannut itsensä ylös ratsun viereen. Hänellä on revolveri oikeassa kädessään ja vasemmalla hän pitelee ratsunsa ohjaksia.



Wyatt Earp seisoo tyynenä. Nyt myös hän on valmis osallistuakseen taisteluun.

Kuolettavasti haavoittunut Billy Clanton virittää vaivalloisesti vasemmalla kädellään revolverinsa ja koettaa nousta seisomaan Harwoodin rakennuksen seinää tukenaan pitäen ja kääntää aseensa kohti Virgil Earpia.

Wyatt Earpon vikkelä kuin kissa. Hän pyörähtää ympäri ja ampuaa olkansa yli pakenevaa Ike Clantonia. Luoti nirhaisee mennessään pois palan Fly’in täyshoitolan seinää. Sitten läheltä kajahtaa laukaus, joka ammutaan hevosen takaa.



Tom McLaury ampuu hevosen satulan yli Morgan Earpia. Vauhkoontunut hevonen vikuroi ja luoti lentää taivaantuuliin. Tom roikkuu edelleen satulanupissa ja virittää revolverinsa uudelleen.

Doc Holliday vetää päälystakkinsa alta haulikon ja lähestyy Tom McLaurya.



Virgil Earp, joka huomaa veljensä Morganin olevan kuolemanvaarassa vaihtaa kävelykepin vasempaan käteensä ja vetää revolverinsa esiin oikeallaan.



Billy Clanton ampuu villisti Virgil Earpia, muttei osu.


Tom McLaury ampuu toistamiseen Morgan Earpia. Luoti osuu Morganin oikeaan olkavarteen ja tulee ulos vasemmasta olkavarresta. Morgan kaatuu selälleen.


Wyatt Earp ampuu kohti Tom McLaurya, mutta luoti hipaisee Tomin hevosen harjaa. Ratsu vauhkoutuu täydellisesti ja tempautuu irti Tomin ohjaksia pitävästä kädestä.




Morgan Earp kirkuu: ”Minuun osui!”

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Helvetti pääsee valloilleen


Doc Hollidaylla oli yllään polviin ulottuva harmaa päällystakki ja hän kantoi aseenaan jo tavaramerkikseen muodostunutta niklattua revolveria, sekä sheriffi Virgil Earpin hänelle hetkeä aikaisemmin antamaa haulikkoa.


Kaikki Earpin veljekset kantoivat myös aseita. He olivat pukeutuneet tummiin pukuihin, näyttivät ammattipelureilta, ja heidän hyvin hoidetut pitkät viiksensä saivat heidät kaikki näyttämään samankaltaisilta, ”kuolemanenkeleiltä”.

Doc Holliday ja Earpit elokuvassa "Tombstone"

Sillä aikaa karjapaimenet, Ike ja Billy Clanton, Tom ja Frank McLaury sekä veljesparien hännystelijä Billy Claibourne olivat kokoontuneet tyhjälle tontille lähelle Fly’n täyshoitolaa.



Sheriffi John Behan, saapui paikalle kertoen, että Earpin veljekset olivat tulossa aseistautuneina ja täynnä vihaa pidättämään heidät. Behan pyysi että miehet luovuttaisivat hänelle aseensa, mutta he kieltäytyivät. Näytti siltä, että he jäisivät kaupunkiin ja olisivat valmiina kohtaamaan Earpit.



Sheriffi Behan kääntyi kannoillaan ja harppoi kiireenvilkkaan kohti lähestyviä Earpin veljeksiä.
Hän tavoitti lainvalvojat lankkukäytävällä Bauerin rakennuksen edustalla. Behan varoitti Virgil Earpia ja hänen apulaisiaan, etteivät he menisi tyhjälle tontille. Virgil oli kuitenkin järkkymätön päätöksessään ja kertoi menevänsä pidättämään karjapaimenet. Behan väitti että hänellä on päätösvalta kaupungissa piirikunnansheriffinä määrätä heidät pois paikalta, mutta Earpit kieltäytyivät.

Sheriffi Behan keskustelee Earpien kanssa, elokuvassa "Tombstone"

Kun Earpit ohittivat Behanin, hän huusi heille: ”Olen ottanut heiltä kaikilta aseet!”
Kuultuaan tämän, Virgil Earp työnsi revolverinsa housunkaulukseen ja Wyatt pisti aseensa päällystakkinsa taskuun.
Käännyttyään tyhjälle tontille lainvalvojat kuitenkin havaitsivat, että ainakin Billy Clanton ja Frank McLaury kantoivat näkyvästi aseitaan.
Earpin veljekset ja Doc Holliday levittäytyivät tontille ja pahaenteinen hiljaisuus ympäröi heidät.


O. K. Corral, Tombstone, Arizona



Kun sheriffi Behanin valheellinen selitys siitä, että hän oli saanut tilanneen rauhoittumaan, oli kaikunut kuuroille korville, hän poistui paikalta turvaan sisälle Fly’n täysihoitolaan.
Hänen toimintansa tuossa tilanteessa oli uskomaton, eikä sitä edelleenkään pystytä selittämään muuten kuin, että sheriffi Behan tiesi molemmilla osapuilla olleen aseet.

Camillys Fly'n valokuvagalleria ja täysihoitola

Sitten kaupungin sheriffi Virgil Earp sanoi: ”Pojat, nostakaa kädet ylös. Minä tahdon teidän aseenne.” 
”Ilman muuta.” Frank McLaury vastasi. Mutta sen sijaan, että nostaisi kätensä ylös, Frank vie kätensä lähelle revolveriaan.
Virgillin sanoja seurasi hiljaisuus. Sitten luultavasti Billy Clanton ja Frank McLaury virittivät revolverinsa ja helvetti pääsi valloilleen…










maanantai 27. elokuuta 2018

Cowboys

Joseph Isaac ”Ike” Clanton karjapaimenten johtaja ja heidän puolestapuhuja oikeudessa. Ike Clanton syntyi Callowayn piirikunnassa, Missourissa vuonna 1847. Clantoneiden suurperhe (8 lasta) muutti vuonna 1877 San Pedro River – laaksoon, vain muutaman mailin päähän Tombstonesta. Karjatila, jonka isäntänä oli ”Old Man” Clanton, kukoisti lähinnä Meksikon puollelle tehtyjen karjavarkauksien ansiosta. 

Ike Clanton


Ike on kuvattu aikalaiskertomuksissa kerskuriksi ja epäsiistiksi mieheksi, joka alituisesti jauhoi purutupakkaa. Useat historioitsijat pitävät Ike Clantonin humalapäissään haastamaa riitaa Earpin veljesten kanssa suurimpana syynä O.K. Corrallin katutaisteluun.
Kun Wyatt Earp ampui Frank C. Stilwellin Tucsonin rautatieasemalla ollessaan saattamassa Virgiliä ja hänen vaimoaan junalle, toinen Earpien salamurhaa suunnitelleista miehistä oli silminnäkijöiden kertoman mukaan ollut Ike Clanton. Earpit eivät pystyneet kuitenkaan koskaan todistamaan tätä todeksi.

Frank C. Stilwell

Ike välttyi kuolemalta O.K. Corralin katutaistelussa, mutta sai surmansa karjaetsivä J.V. Brightonin luodista, ollessaan varastamassa karjaa lähellä Eagle Creekiä, Arizonassa vuonna 1887.
Ike Clanton oli O.K. Corrallin taistelun aikaan 34-vuotias.


William Harrison ”Billy” Clanton syntyi Hamiltonin piirikunnassa Texasissa vuonna 1862. Kerrotaan, että täytettyään 16 vuotta, Billy jo yli 6 jalkaa pitkä. 


Billy Clanton

Hän tutustui Frank ja Tom McLauryihin Tombstonessa vuonna 1878, ja ystävystyi veljesten kanssaan.
Legendan mukaan kohtalokas riita Earpien kanssa alkoi siitä, kun Billy varasti Wyatt Earpin hevosen.
O.K. Corralin katutaistelussa Billyä ammuttiin kuusi kertaa. Hän eli vielä noin tunnin taistelun jälkeen kärsien valtavista kivuista. Billy oli tuolloin ainoastaan 19-vuotias. Erään silminnäkijän mukaan hän kirkui tuskasta ja oli toistuvasti pyytänyt, että häneltä riisuttaisiin saappaat jaloistaan. Aikalaiskertomuksissa mainitaan myös, että vähän ennen kuolemaansa hän oli hourinut ja "keskustellut" jo pitkään kuolleena olleen äitinsä kanssa.



Thomas Clark ”Tom” McLaury syntyi Kortrightissä, New Yorkissa vuonna 1853. Aikalaiskertomuksissa hänet on kuvattu miellyttäväksi, vaatimattomaksi ja jopa ujoksi mieheksi, joka tuli hyvin toimeen kaupunkilaisten kanssa.

Tom McLaury

Wyattin kolmas ja viimeinen vaimo ”Josie” Earp kuvasi Tom McLaurya: ” Hän oli hiljainen ja hyvin miellyttävä kaikkia kohtaan. Minun arvaukseni on, että Frank veti veljensä mukaan vaikeuksiin, jotka maksoivat heidän molempien elämän.” 
Tom McLaury oli kuollessaan O.K. Corrallin taistelun aikaan 28-vuotias.

Josie Earp

McLauryt tulivat kunniallisesta suurperheestä (11 lasta). Historioitsijat ovatkin ymmällään mikä sai veljekset ajautumaan sellaisten pahamaineisten rikollisten joukkoon kuin Ike Clanton, Johnny Ringo ja William "Curly Bill" Brocius

Johnny Ringo

"Curly Bill"

Robert Findlay ”Frank” McLaury oli Tom-veljeään viisi vuotta vanhempi. Jos Ike Clanton oli ”Josie” Earpin sanoin tapaamistaan ihmisistä epämiellyttävin, oli Frank heti toisella sijalla.
”Josie” Earp jatkoi: ”Frank McLaury oli pienikokoinen kaveri, jolla oli pienen miehen ylimielinen asenne kaikkeen. ” 

Frank McLaury

Frank McLaury oli katutaistelun aikaan 33-vuotias, ja hänen tiedettiin olleen erittäin vaarallinen aseenkäsittelijä.
Heinäkuussa 1880 Wyatt,Virgil ja Morgan Earp olivat liittyneet luutnantti Joseph Henry Hurstin johtamaan etsintäpartioon, joka oli koottu etupäässä hänen sotilaistaan. Miehet jäljittivät varkaita, jotka olivat varastaneet kuusi muulia Camp Ruckerista. Jäljet johtivat suoraan Frank ja Tom McLauryn tilalle.




Luutnantti Hurst piti veljeksiä syyllisinä pitäen kovan saarnan Frankille. Partio joutui kuitenkin poistumaan tyhjin käsin, sillä ainoatakaan varastettua muulia ei löytynyt tilalta. Muulivarkaita ei milloinkaan saatu kiinni. Wyatt Earp kertoi myöhemmin, että tämä oli yksi syy, joka johti verisiin selkkauksiin Tombstonessa, Frank McLauryn suuttuessa silmittömästi tuolloin heille.


Ehkä, mutta Frank McLaury, joka kirjoitti pitkän lehtikirjoituksen tapahtumasta Weekly Nuggetissa elokuun 5. päivänä 1880, ei maininnut sanallakaan kirjeessään Earpin veljeksistä. Hänen vihansa kohde oli tuolloin luutnantti Hurst.

William Floyd ”Billy the Kid” Claibournen syntymäpaikaksi on olemassa kaksi vaihtoehto, joko Missisippi tai Louisiana. Joka tapauksessa hän syntyi vuonna 1860 ja saapui Texasiin 1870–luvulla. Bill Claibourne osallistui karjaparoni John H. Slaughterin organisoimaan ensimmäiseen karjanajoon, joka ulottui Texasista Uuteen Meksikoon ja Arizonaan vuonna 1879.

William Floyd ”Billy the Kid” Claibourne

John H. Slaughter

Claibourne oli saanut "Billy the Kid" lempinimensä tovereiltaan, sillä hän oli pienikokoisin koko karjanajoporukasta.
Arizonaan saavuttuaan hän asettui asumaan Tombstonen läheisyyteen ja ystävystyi pian Billy Clantonin sekä Tom ja Frank McLauryn kanssa. "Kid" ampui James Hickey nimisen miehen saluunatappelussa lähellä Tombstonea vuonna 1881. Legendan mukaan Hickey oli yrittänyt juottaa väkisin "Kidn" humalaan.


Kerrotaan, että Bill Claibourne asui Herefordissa, Arizonassa O.K. Corralin taistelun aikoihin. Hän oli tuolloin 21-vuotias.
Kun tulitaistelu alkoi, silminnäkijöiden kertoman mukaan "Kid" ryömi Ike Clantonin perässä suojaan luodeilta C. S. Flyn valokuvagalleriaan. Kerrotaan yhden kuulista raapaisseen pakenevan miehen housunlahjetta. 



"Kid" Claibourne syytti toistuvasti Buckskin Frank Leslien surmanneen ystävänsä John Ringon. "Kid" väitti, että Buckskin Frank Leslie oli ensin ampunut Ringon ja lavastanut hänen kuolemansa itsemurhaksi. Tilanne johti lopulta miesten keskinäiseen välienselvittelyyn Tombstonessa vuonna 1882. Silminnäkijöiden mukaan "Kid", joka oli ollut päissään, huusi Oriental–saluunan ovelta Leslielle: ”Tule ulos tappelemaa!” Kun Leslie ilmestyi sivuovelta näkyville, "Kid" ampui välittömästi, mutta ohi. Silminnäkijälausuntojen mukaan, että Buckskin Frank Leslie surmasi "Kidin" yhdellä ainoalla laukauksella, roikottaen samalla savuketta suupielessään. 



Siinä he seisoivat, kaikki yhdeksän miestä, lähes kiinni toisissaan, uhkaavina ja valmiina taisteluun. Hetkeä myöhemmin kolme heistä makaisi kuolettavasti haavoittuneina kadulla. Kaksi vakavasti loukkaantuneena, yksi lievästi, kaksi miehistä jättäisi toverinsa pulaan paeten ja yksi, Wyatt Earp saamatta naarmuakaan. 





sunnuntai 26. elokuuta 2018

Kohti O .K. Corrallia


Virgil Walter Earp oli syntynyt 18.7.1843 Hartfordissa, Kentuckyssa. Hän oli sisällissodanveteraani ja ollut aviossa Ellen Sysdemin kanssa. Liitosta heillä oli yksi tytär (Jane). Saatuaan kuulla Virgillin kaatuneen sodassa (tieto oli virheellinen), Ellen muutti tyttärensä kanssa Walla Wallaan, Washingtoniin ja avioitui myöhemmin uudelleen.

Virgil Earp

Ellen Sysdem


Vuosien 1866–68 Virgil toimi yhdessä Wyattin kanssa kuormavankkurikuskina ja teki useita matkoja Wilmingtonin ja Prescottin välisellä linjalla. 
Council Bluffsissa, Iowassa vuonna 1870 Virgil tapasi Alvira ”Allie” Packingham Sullivan–nimisen nuoren naisen, josta tuli hänen vaimonsa loppuelämäkseen.
Vietettyään vuosia kiertolaiselämä, pariskunta muutti Prescottiin vuonna 1877, jossa Virgil työskenteli jonkin aikaa sahalla.

Alvira ”Allie” Packingham Sullivan

Vuonna 1879 hänet nimitettiin deputy U.S. marshalliksi Tucsoniin.
Tombstoneen Virgil ja Allie saapuivat yhdessä Wyattin kanssa. Virgil oli 38-vuotias kaupunginsheriffi O.K. Corrallin taistelun aikaan.
Morgan Earpin salamurhan jälkeen hän muuti vaimonsa kanssa Coltoniin, Kaliforniaan, jossa hänet valittiin kaupunginsheriffiksi vuonna 1887.
Hän oli jonkin aikaa Wyattin kanssa Cripple Creekissä, Coloradossa. Palattuaan takaisin Prescottiin, Virgil perusti karjatilan lähelle Kirklandia.
Vuonna 1899 Jane-tytär lopulta tapasi isänsä, ja kerrotaan että heidän tapaamisensa oli lämmin ja onnellinen.

Jane-tytär ja Virgil-isä

Vuonna 1900 Virgil sai tietää, että hänen nuorin veljensä Baxter Warren Earp oli ammuttu kuoliaaksi Willcoxissa, Arizonassa. Virgil teki yksityistutkimuksia asiasta, ja huhutaan, että hän olisi lopulta surmannut Sonorassa John Boyettin, Warrenin murhaajan. Tälle tapahtumalle ei ole kuitenkaan löytynyt mitään pitävää näyttöä.

Baxter Warren Earp

Virgil kuoli keuhkokuumeeseen ollessaan Goldfieldissä, Nevadassa vuonna 1905. Hänet on haudattu Portlandiin, Oregoniin.

Morgan Seth Earp syntyi 24.4.1851 Pellassa, Iowassa. Tämä Virgilin ja Wyattin nuorempi veli, seurasi kaikessa Wyattin jalanjälkiä (heidät sotkettiinkin usein keskenään), toimien aika ajoin lainvalvojana, pelurina tai Wells Fargon haulikkovartijana.


Morgan Earp

Tämä kuumapää ja väkivaltaan taipuvainen veljeksistä pisin ja hauskannäköisin oli Doc Hollidayn hyvä ystävä. Tämä kaksikko käyttikin ylettömästi aikaansa Tombstonen faro-pöytyien ääressä.
Vuonna 1875 "Morg" toimi Charlie Bassettin apulais-sheriffinä Dodge Cityssä.

 Charlie Bassett

Morgan solmi avoliiton Louisa ”Lou” Houstonin kanssa vuonna 1877 ja pariskunta asui Montanassa aina vuoteen 1880 saakka, jonka jälkeen he suuntasivat kohti Tombstonea Morganin isoveljien perässä.

Louisa ”Lou” Houston

O.K. Corrallin taistelun aikaan Morgan Earp oli 30-vuotias.

John H. ”Doc” Holliday, Earpien veljesten uskollinen ystävä syntyi Griffinissä, Georgiassa 14.8.1851.
Hän oli hammaslääkäri, ja saanut koulutuksensa Pennsylvania College of Dental Surgeyssä, Philadelphiassa, josta valmistui vuonna 1872.

John H. ”Doc” Holliday

Pennsylvania College of Dental Surgey

Pian valmistumisensa jälkeen hän sairastui tuberkuloosiin. Doc matkusti länteen olettaen ilmaston ja elinympäristön siellä tekevän hyvää hänen sairaudelleen. Tämä langanlaiha ja sairauden heikentämä hammaslääkäri oli tuttu näky keskilännen karjakaupunkien faro-pöydissä 1870-puolivälin jälkeen.


Doc Holliday oli 30-vuotias O.K. Corrallin taistelun aikaan. Tombstonen draaman jälkeen hän muutti Coloradoon vuonna 1882. Tuolloin hänen maineensa mystisenä pistoleerona oli kiirinyt ympäri länttä ja lehtimiehet piirittivät häntä yhtenään. Doc Hollidayn kerrottiin painaneen tuolloin enää ainoastaan 150 paunaa, hänen kasvonsa kuten hiuksensakin olivat harmaat ja silmät paloivat kuin kuumeessa. Doc oli aina hyvin pukeutunut ja hän vaikutti varsin vaatimattomalta mieheltä. Hänellä oli hyvin pehmeä ja miellyttävä ääni, lähes kuin naisella ja hänen kätensä olivat pienet ja pehmeät, kirjoitti Denver Republican tuolloin.
Kerrotaan Bat Masteronin kertoneen, että ”Doc" oli tuolloin jo niin fyysisesti heikko, että kuka tahansa poikanenkin olisi pystynyt pieksemään hänet.

Doc Holliday

John ”Doc” Holliday kuoli tuberkuloosiin Glenwood Springissä, Coloradossa vuonna 1887.