Heidän tapansa olivat ystävällisiä ja lempeitä

”Kuinka monta kertaa punainen mies on rikkonut lupauksensa valkoiselle miehelle? Ei kertaakaan.

Kuinka monta kertaa valkoinen mies on pitänyt lupauksensa punaiselle miehelle? Ei kertaakaan.”   Istuva Härkä                  

”Kansa näki nälkää, meidän kurjuuttamme pidettiin pilkkana. Syleilimme kuolevia lapsiamme, he tärisivät kun sielu pakeni jättäen käsiimme vain elottoman ruumiin.”   Punainen Pilvi                         
”Minä en koskaan halua lähteä tästä maasta; kaikki sukulaiseni makaavat täällä maan sisässä, ja kun murenen, niin murenen täällä.”   Suden Kaulaketju   

                                            

                                                                                                                                   

Tasankojen intiaanit yrittivät pelastaa biisonit ja ryhtyivät toivottomalta tuntuvaan sotaan. Kun tuhannet intiaanit poistuivat reservaateistaan, seurasi sitä yhdysvaltain massiiviset sotilasoperaatiot, joilla armeija pyrki nujertamaan intiaanit lopullisesti ja pakottamaan heidät takaisin karuun reservaatioelämään.

Armeija takavarikoi 10 000 intiaaniponia. Lähes 1000 niistä ammuttiin ja loput huutokaupattiin.

Vuoteen 1890 mennessä 50 miljoonainen biisonikanta oli kutistunut vajaaseen tuhanteen päähän. Sota intiaanien elämäntavan ja biisonien pelastamiseksi oli lopullisesti hävitty.

Kiova-nainen Buffalo Bird kertoi: ”Nousin tuona aamuna hyvin aikaisin, usva kohosi yhä Medicine-purosta. Katsoin yli virran, ja näin kuin unessa viimeisen biisonilauman, joka taivalsi kohti Scott-vuoria. Vuoren seinämä avautui silmieni edessä, ja näin, että maa siellä oli vehreä ja raikas. Aivan kuin silloin kun olin vielä pieni tyttö. Joet virtasivat kirkkaina, eivätkä punaisina. Ja villiluumut olivat nupussaan. Biisonit etenivät tuohon kauniiseen maailmaan, eikä niitä enää koskaan nähty.

Istun joskus iltaisin katselemassa ulos, aurinko laskee ja pölykerros leijuu veden yllä. Tuntuu siltä, että näen varjossa intiaanikylälle ja sen teltoista tupruavat savut. Joen jylinän takaa kuuluvat soturien huudot ja pienten lasten nauru kuin ennen vanhaa. Se onkin vain vanhan naisen haaveilua. Näen jälleen vain varjot ja kuulen ainoastaan joen jylinän, ja silmäni kyyneltyvät. Tiedän, että meidän intiaanielämämme on lopullisesti mennyttä.”