Istuva Härkä ja Uudenajan Apostolit osa2.

Mustien kirsikoiden kuussa Potkiva Karhu toi viestin Wowokalta, henkitanssi-kultin profeetalta. Henkitanssi-kultti levisi preeriapalon lailla heimoilta heimoille. Kun se saavutti hallituksen, he sanoivat: ”Emme tiedä mitään tästä henkitanssi-kultista, eikä se kuulosta hyvältä. Kertokaa intiaaneille, että se kielletään heiltä.”

Heimot kieltäytyivät noudattamasta hallituksen kehotusta. Kokenut intiaanitaistelija Kenraali Nelson A. Miles sai tehtäväkseen kukistaa intiaanit.

29. joulukuuta 1890 Eversti Forsythin virhearvioiden jälkeen sotilaat avasivat tulen ja arvioiden mukaan yli 300 intiaania, suurin osa aseettomia, naisia ja lapsia sai surmansa. ( Forsyth joutui myöhemmin sotaoikeuteen, mutta sotaministeri huolehti siitä, että hänet laskettiin vapaaksi.)

Kun Hotchkiss-tykit ja kiväärit lopulta vaikenivat, kuului karkeaääninen käsky: ”Tulkaa esiin piiloistanne, ketään ei enää ammuta.” Kun pelokkaat pienet pojat nousivat esiin piiloistaan, sotilaat piirittivät heidät välittömästi ja teurastivat siihen paikkaan.

Yöksi nousi kova pakkanen ja 7. ratsuväki kuljetti haavoittuneet naiset ja lapset Wounded Kneehen. Lopulta heidät siirrettiin intiaaniaseman kirkkoon.

Oli neljäs päivä joulukuuta Herran Vuonna 1890. Kun ensimmäiset raadellut ja vertavuotavat intiaanit kannettiin kynttilöiden valaisemaan kirkkoon, ne jotka olivat tajuissaan saattoivat nähdä avoimista orsista riippuvat vihreät joulukoristeet. Pääkuorin poikki saarnastuolin yläpuolella oli ripustettu kömpelöin kirjaimin tehty kangasjuliste: MAASSA RAUHA, IHMISILLÄ HYVÄ TAHTO.

”En tiennyt silloin, mikä kaikki päättyi. Kun katson nyt taaksepäin tältä vanhan ikäni korkealta kukkulalta, voin yhä nähdä teurastetut naiset ja lapset lojumassa kasoissa ja hajallaan koko matkan pitkin kiertelevää rotkoa, yhtä selvästi kuin näin heidät silloin kun silmäni olivat vielä nuoret. Ja näen myös sen, että jotain muutakin kuoli sinne veriseen mutaan ja hautautui lumimyrskyyn. Kansan unelma kuoli siellä. se oli kaunis unelma…kansaa ympäröivä vanne on nyt murtunut ja palasina. Enää ei ole keskustaa, ja pyhä puu on kuollut.”

Musta Hirvi

 ”Vanha nainen piteli sylissään lasta, ojensin hänelle kupillisen vettä, lapsi tarrasi kuppiin kuin olisi ollut nääntymäisillään janoon. Hän ahmi vettä suuhunsa, mutta se suihkusi ulos veren sekaisena kurkusta, sillä siinä oli reikä.

Kutsuin lääkärin paikalle. Hän silmäili ovelta kuolevien naisten ja lasten joukkoa – hiljaisuus – heidän hiljaisuutensa oli painostava. Lääkäri joka oli hoitanut sisällissodassa haavoittuneita ja kuolevia kalpeni. Näin ensimmäisen kerran seulaksi ammuttuja naisia ja lapsia, enkä kestä sitä, hän sanoi.”

Thomas Tiblles, reportteri

Jäätyneet ruumiit makasivat kolme vuorokautta (joukossa päällikkö Big Foot) ennen kuin ne kuljetettiin joukkohautaan.

Ruumiita oltiin juuri siirtämässä kun yhden huovan alla huomattiin liikettä. Kuolleen äidin kyljessä kyyhötti pieni tyttö. Intiaanien sitkeän taistelun symbolina pidetään lasta, joka oli sinnitellyt kolme päivää pakkasessa.

Kyseinsen pikkutytön, jota Sioux’it kutsuivat nimellä Lost Bird, adoptoi ja kasvatti amerikkalainen sotilas, Kenraali Leonard Colby.

                                                                

Vuonna 1972 Amerikan Intiaaniliike (American Indian Movement) AIM teki marssin Washingtonin Intiaaniasiainvirastoon tarkoituksena arvostella reservaattien olosuhteita. Kyseistä marssia intiaanit

kutsuivat Rikottujen sopimusten marssiksi. He päätyivät pian lehtiotsikoihin vallattuaan viraston. AIM oli marssinut Washingtoniin kansalaisoikeusjärjestönä, mutta valtauksen yhteydessä siitä tuli

viranomaisten silmissä vaarallinen, radikaali poliittinen järjestö.

Tammikuussa 1973 eräs valkoihoinen puukotti Lakota -intiaanin. AIM protestoi voimakkaasti kun viranomaiset syyttivät miestä taposta eivätkä murhasta. Intiaanit alkoivat mellakoida, kun syyttäjä ei suostunut syyttämään tekijää murhasta.

Intiaaniasiainvirasto ryhtyi vastaiskuun myöntämällä ns. luopiointiaaneille taloudellista tukea, jos nämä ryhtyisivät vastustamaan AIM:ää.

Helmikuussa 1973 AIM valtasi Etelä-Dakotassa sijaitsevan Wounded Kneen, tyhjensi siellä olevan elintarvikekaupan ja linnoittui poliiseja vastaan. Taistelukoulutuksen saaneet poliisi ja FBI-miehet

piirittivät kapinalliset oikopäätä. Uusi intiaani-sota oli alkanut.

Intiaaniopiskelijat lähtivät kouluistaan toimittaakseen tarvikkeita valtaajille. Reservaatti julistettiin itsenäiseksi Oglala -valtioksi. Intiaanit vaativat heimohallinnon korruptoituneen järjestön lakkauttamista ja Dick Wilsonin eroa, sekä Mustien vuorten palauttamista intiaaneille.

Valtauksesta kehkeytyi katkera 2½ kuukautta kestänyt piiritys, Yhdysvaltain laajin aseellinen selkkaus sitten sisällissodan. Vaikka talvi oli ankara ja piiritys kuluttava, kapinallisten usko itseensä

vain kasvoi. Unelma vapaasta intiaaniyhteiskunnasta syntyi uudelleen Wounded Kneessä. Kun hallitus suostui harkitsemaan valitusten aiheita, valtaajat vetäytyivät takaisin reservaatteihin, mutta

olosuhteet eivät parantuneet. AIM:än johtajat haastettiin oikeuteen, ja nyt Dick Wilson rikkureineen pääsi vapaasti jatkamaan mielivaltaansa Pine Ridgessä, kun liikkeen johtajat olivat

vangittuina. Kansalaisoikeuskomissio pyysi oikeusministeriötä tutkimaan FBI toimia intiaaneja vastaan, mutta yhtään kannetta ei koskaan nostettu. Pine Ridgen heimosodissa murhattiin kolmen vuoden aikana yli 60 henkilöä, pääosin AIM:n tukijoita.

Sitten näyttämölle kirjoitettiin osa Leonard Peltierille.

Lakotain valtuuskunnat pyysivät AIM:ltä apua, koska heidän kansaansa vainottiin, hakattiin ja murhattiin. Leonard Peltier kokosi pari autokuormallista väkeään ja matkasi Pine Ridgeen. Hän perusti muutamien AIM:n jäsenten kanssa salaisen leirin syrjäiseen oglala -kylään, koska alueen asukkaat pelkäsivät Dick Wilsonin rikkureita.

26. kesäkuuta 1975 yhdeksänkymmentäyhdeksän vuotta Custerin tappion jälkeen kaksi FBI-agenttia jahtasi yhtä autoa AIM:n leiripaikan pihalle. Syntyi tulitaistelu, jonka aikana FBI-agentit saivat surmansa ja poliisi ampui yhden intiaaninuorukaisen. Intiaaninuorukaisen kuolemaa ei tutkittu milloinkaan. Peltierin ryhmä pakeni kukkuloille. Pine Ridgeen lennätettiin 200 FBI-miestä

etsimään tappajia. Miesjahdista tuli FBI-historian laajin. Dick Wilson antoi TV-haastattelun, jossa hän kertoi, että jos FBI ei vangitse tappajia, niin he tekevät sen itse.

Peltier vangittiin 9 kuukautta ampumavälikohtauksen jälkeen ja passitettiin vankilaan odottamaan oikeudenkäyntiä FBI-agenttien murhasta. Lakotat väittivät, että hallitus vangitsi Leonard Peltierin poliittisten mielipiteiden takia eikä murhista. Oikeudenkäynnistä tuli amerikkalainen farssi, joka herätti maanlaajuista huomiota, sillä tuomari kielsi Peltierin esittämästä minkäänlaista todistusaineistoa reservaateissa tapahtuneissa poliittisissa väkivaltaisuuksissa. Peltier tuomittiin murhasta kahteen elinkautisrangaistukseen.

Viisi vuotta myöhemmin Peltierin asianajajat saivat julkistettua FBI:n salaisen asiakirjan, jonka mukaan surmanlaukauksia ei ollut ammuttu Peltierin aseella. Korkein oikeus ei kuitenkaan suostunut käsittelemään Peltierin valitusta, joka perustui todisteiden salaamiseen.

Monille intiaaneille Leonard Peltier on Crazy Horsen vastarinnan ja hengen viimeisin symboli.

Dick Wilson hävisi heimovaalit vuosi FBI-agenttien murhien jälkeen. Rikkurijoukot hajotettiin, Amerikan Intiaaniliike menetti poliittisen asemansa ja väkivaltaisuudet laantuivat.

Poppamies Henry Crow Dog kuoli vuonna 1985. Hän oli opettanut uudelle intiaanisukupolvelle, että intiaaniuden olennaisin osa on henkinen yhteys maahan. Henry Crow Dogin kaltaiset miehet levittivät Crazy Horsen sanomaa: "Maata, jolla ihminen kävelee ei myydä."

Loppu