lauantai 20. tammikuuta 2018

Butch Cassidy 0sa 1.

Robert LeRoy Parker aka Butch Cassidy oli yksi pidetyimmistä lainsuojattomista 1800-luvun villissä lännessä.
Butch Cassidyn fanit liioitellusti pitivät häntä Robin Hoodin kaltaisena hyväntekijänä, eikä hän ollutkaan samasta puusta veistetty kuin aikalaisroistot. Keskivertokonna lännessä oli kouluja käymätön ilkimys. Butch ei ollut kumpaakaan heistä. Hän oli nokkela ja suunnitteli ryöstökeikkansa aina huolella loppuun saakka.

Butch Cassidy

Pinkertonin etsivätoimiston tiedostot kertovat, ettei Butch Cassidy Yhdysvalloissa ollessaan syyllistynyt henkilökohtaisesti ainoaankaan henkirikokseen.


Mutta fakta on, että hän oli taparikollinen, ja usein hänestä myös kirjoitettiin halveksivaan sävyyn. Pinkertonin kuuluisassa etsintäkuulutuksessa hänet kuvattiin hilpeänä, miellyttävänä ja rakastettavana konnana. Komeana karuna miehenä, jolla oli kulmikkaat leukaperät, miellyttävät, jopa lempeät kasvot.


Butch Cassidy syntyi Beaverissa, Utahissa vuonna 1866 ja varttui nuoruutensa lähellä Circlevilleä.

Butch Cassidyn kotitalo Circlevillessä.


Hänen mormoniesivanhempansa olivat saapuneet länteen jo 1800-luvulla.


Butch oli 13-vuotias joutuessaan ensimmäisen kerran lain kanssa tekemisiin. Hän oli matkustanut kaupunkiin tarkoituksenaan ostaa itselleen housut. Saavuttuaan sekatavarakaupalle hän huomasi, että myymälä oli suljettu. Mieluummin kuin, että olisi tehnyt uuden ostomatkan kaupunkiin, hän päätti murtautua myymälään ja ottaa hyllystä housut ja jätti viestin kauppiaalle, jossa lupasi tulla maksamaan kun seuraavan kerran saapuisi kaupunkiin. Kauppias ei ollut tästä ilahtunut ja teki rikosilmoituksen kaupungin sheriffille.
Butch joka oli saanut mormonikasvatuksen, ei voinut ymmärtää, ettei hänen sanaansa olisi voitu luottaa. Hän joutui pyytämään julkisesti tekoaan anteeksi. Nuorukainen koki näin tulleensa nöyryytetyksi ja tunsi olonsa hämmentyneeksi ja sekavaksi. Hän oli vain nuori mormonipoika, joka ymmärsi nyt, ettei hänen sanaan voitu luottaa. Historioitsijat otaksuvatkin, että tapaus on saattanut kylvää sen siemenen, joka myöhemmin muutti hänet lainsuojattomaksi.
Oli syy mikä tahansa, Roy oli levoton nuorukainen. Hän alkoi määrätietoisesti vastustaa tiukkaa uskonnollista nuorten mormonimiesten kasvatusta.

Valokuvan mies on mahdollisesti Mike Cassidy

Joitakin vuosia ”housu-episodia” myöhemmin Butch tapasi miehen nimeltä Mike Cassidy ajelehtiessaan karjakaupungeissa.Cassidy oli karjapaimen, joka ryösteli karjaa muilta tilallisilta. Butch ihaili miestä, ja pian hänet nähtiin ratsastamassa Mike Cassidyn joukoissa.

Jatkuu




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti