Custer osa 2.

Elizabeth ”Libbie” Custer kuvasi miestään kirjassaan "Boots and Saddles": "Vietettyään toistuvasti jännittävää ja vaarallista elämää useilla sotaretkillään, minulle oli melkoinen yllätys huomata kuinka mieheni muuttui aina ollessaan varuskunnassa. Hänen päivänsä olivat hyvin tavallisia. Autie (Custerin lempinimi) oli hyvin harvoin poissa kotoaan, paitsi käydessään metsästämässä. Ehkä kerran vuodessa hän pistäytyi Sutlerin myymälässä, jossa toiset upseerit viettivät aikaansa pelaten biljardia ja korttia. Jos päivät olivat liian kylmiä metsästämiseen, kuten ne usein tuolloin olivat viikkokausia, hän luki sekä kirjoitti muistelmiaan kaiket päivää."

Libbie Custer

George A. Custer

Pariskunta Ft. Abraham Lincolnin kodissaan

Talvikaudet varuskunnassa olivat varsinkin upseereiden ja sotilaiden vaimoille uuvuttavia ja monotonisia. Tämän lisäksi talvet Montanassa olivat todella kovia. Lunta tuiskutti usein aina rakennusten ikkunakorkeuteen asti. Vesiputket jäätyivät ja, jotta sai vettä, täytyi ensin pilkkoa kirveellä jäätä ja sulattaa se. Libbie Custer oli yksi ompelukerhonperustajista heidän asuessaan viimeiset kolme vuotta Fort Abraham Lincolnissa. Heillä oli myös runoryhmä ja kirjallisuuspiiri. Tanssiaisten suunnittelu kuului myös aina olennaisesti naisille Fort Abraham Lincolnissa Custereiden kaudella. Teatteri ja näytelmäpiirit olivat kestosuosikkeja. 7. ratsuväkirykmentillä oli myös oma orkesterinsa, joka usein viihdytti soitollaan suuria ihmisjoukkoja.

Kuvat näytelmäpiiristä

Asuessaan toista talvea Fort Abraham Lincolnissa Custerit vuokrasivat flyygelin St. Paulista. Libbie kertoi kirjassaan "Boots and Saddles", että tavallisesti se soi heidän olohuoneessaan aamusta iltaan. Vaikka monet naiset varuskunnassa osasivatkin soittaa pianoa, Maggie Calhoun (Custereiden sisko) oli alinomaa toivottu soittaja, sillä hän oli opiskellut pianonsoittoa Boyd –akatemiassa
Monroessa. Libbie jatkoi: "Iloinen laulu ja soitto täyttivät olohuoneemme ja usein myös mieheni otti osaa illanviettoihimme. Me lauloimme yhdessä kaikenlaisia lauluja. Sotalauluja, lauluja joita
olimme oppineet koulussa, Negro -spirituaaleja sekä hymnejä sunnuntaisin. Ne olivat ainoa kytkentämme jumalanpalvelukseen varuskunnassamme asuville" kirjoitti Libbie kirjassaan.

Maggie Calhoun

Autie ja Libbie olivat usein puhuneet mahdollisesta lapsen hankkimisesta. Niin paljon kuin he molemmat sitä tahtoivat, heidän unelmastaan ei milloinkaan tullut totta. Oliko syy hedelmättömyyteen jommankumman se ei selvinnyt milloinkaan.

Pariskunta hylkäsi myös adoptiomahdollisuuden 10 –vuotiaasta Autie Kirkpatrickista, joka oli sukua Custerille. Elämäkerturi Frost epäili, että päätökseen saattoi olla syynä myös se, että Libbie pelkäsi, ettei ehkä kiintyisi lapseen tarpeeksi, koska tämä ei ollut heidän "omansa". Toinen mahdollinen syy saattoi olla, että Libbie aavisti, että Autie yritti adoptioehdotuksella vain saada perheensä tyytyväiseksi sekä lievittää samalla omaa "syyllisyydentunnettaan" heidän lapsettomuuteensa takia arvioi Lawrence A. Frost.

Lawrence A. Frost

Enemmän kuin todennäköistä Libbien elämäkerturi Lawrence A. Frostin mukaan hedelmättömyyden syynä oli Autien rankat ratsastusretket rajaseudulla. Tämä ei ollut mitenkään poikkeuksellista tuolloin varuskunnissa Frostin mukaan.

Huhut kertoivat, että George A. Custerilla oli useita avioliiton ulkopuolisia suhteita. Kuinka paljon huhuissa oli perää, ei varmuudella tiedetä, sillä Custerista ei yleisesti pidetty, tai hänelle oltiin kateellisia.
Kapteeni Frederick Benteen ”juorujen prinssi” ja Custerin katkera vihamies julisti, että kenraalilla oli suhde naimisissa olevaan upseerin vaimoon (Fort Leavenworth). Benteen kertoi, että Libbie tiesi tästä suhteesta, ja tämä särki hänen sydämensä, jos hänellä sellainen oli, lisäsi Benteen.
Kapteeni kertoi myös, että Eliza, Custerin kokki joka oli mukana hänen sotaretkillään 1863 – 1869, oli kenraalin ”pääjalkavaimo”.

Frederick Benteen

Eliza kuvassa vasemmalla

Yksi itsepintaisimmista juoruista kertoi Custerista ja Cheyenne -naisesta, jonka hän oli vanginnut Washitassa. Päivä taistelun jälkeen, valkoinen tulkki Raphael Romero alkoi toimia useille upseereille parittajana. (Upseerit alkoivat leikkisästi kutsua häntä Romeoksi) Custerin seuralainen oli Monahsetah, nuori, 17 vuotias nainen, päällikkö Little Rockin tytär.
Kirjassaan Custer kuvaa hänet neitseellisenä ja harvinaisen kauniina, mutta jättää kertomatta, että tyttö oli seitsemännellä kuukaudella raskaana kun hänet vangittiin.
Cheyennejen suullisessa perimätiedossaan kerrotaan, että päällikkö Little Rockin tytär Mo-nah-se-tah synnytti lapsen George A.Custerille.

Monahsetah

Myös Mari Sandoz kirjassaan "Cheyenne Autumn" kirjoitti, että Mo-nah-se-tah synnytti lapsen, joka oli vaaleanihoinen sekä vaaleahiuksinen. Libbie, joka näki myös myöhemmin kyseisen lapsen, väitti kuitenkin, että lapsi oli tummahiuksinen ja tummasilmäinen. (Sekaannus voi johtua myös siitä, että Mo-nah-se-tah synnytti vielä toisen lapsen syksyllä 1869, joka sai nimekseen Yellow Tail tai Yellow Swallow. Cheyennejen mukaan nimi viittasi lapsen isään Custeriin.) Custer itse oli innoissaan tästä lapsesta (ensimmäisestä) ja kertoi, että lapsi oli nimeltään Mon-to-e-te (Voimakas käsivarsi), mutta jätti mainitsematta Libbielle, että oli itse antanut nimen lapselle.)

Mari Sandoz

Yellow Tail (yhdennäköisyys George A.  

Custerin kanssa on huomattava)

Tammikuussa 1869 Custer kirjoitti Libbille, että yksi hänen vangituista intiaaninaisista synnytti pienen papoosen, ja hän lupasi tuoda tämän pienokaisen kotiin Elizalle!
Monahsetah jakoi vuoteen Custerin kanssa läpi talven 1869, eikä Benteen ollut ainoa joka kertoi tästä. Myös retkikunnan päätiedustelija Ben Clark vahvisti kertomuksen todeksi.
Tarinaa Pitkätukasta ja Monahsetahista kerrotaan myös Cheyenne- intiaanien suullisessa historiassa.
Monahsetah vietti vielä kolme kuukautta kenraalin seurassa sen jälkeen kun oli synnyttänyt pikku papoosen. Perimätieto viittaa myös toiseen lapseen, joka syntyi vuoden 1869 lopulla.
Kerrotaan, että Monahsethalla oli Little Big Hornissa mukanaan lapsi, jonka iho oli kerman värinen, ja jolla oli vaalea raita hiuksissaan.

Ben Clark

Väitetään, että Libbiellä itsellään oli myös suhde varuskuntaupseerin Thomas Weirn kanssa. Weir oli enemmän naisten mieleen kuin useimmat karkeat upseerit. Hän oli syvällisempi ja siksi varuskunnan naisten suosiossa. Benteen väitti, että kun Custer sai kuulla tästä suhteesta, hän miesmäiseen tyylin laittoi Weirin anelemaan armoa henkensä puolesta.

Thomas Weir

George A. Custer oli myös eläinrakas. Hänellä ja Libbiellä oli parhaimmillaan 40 koiraa! Kenraalin suosikkikoira oli Blucher. Se jolkotteli usein hevosen vieressä ja saattoi yllättäen loikata satulaan, nuolla isäntänsä kasvot ja hypätä takaisin maahan.

Blucher

 Myös Tom Custerilla oli koira, ”nelijalkainen räyhääjä-buldoggi”. Ja kun koira joskus pääsi vapaaksi, se syöksyi välittömästi kenraalin metsästyskoirien kimppuun. Yleensä paikalle tarvittiin molemmat veljekset rauhoittamaan tilanne. George A. Custerin metsästyskoirat olivat lempeitä ihmisille, mutta ne eivät olisi antaneet mitään mahdollisuutta Tomin buldogille.

Tom Custer

Sotilaat lahjoittivat Custereille jatkuvasti eläimiä joita onnistuivat saamaan kiinni, sillä he tiesivät Custerit eläinrakkaiksi ihmisiksi. Libbie, joka otti lemmikit vastahakoisesti vastaan (hän ei olisi enää välittänyt yhdestäkään uudesta ruokittavasta suusta) hymyili kuitenkin aina lempeästi sotilaille näiden tuodessa hänelle uutta.

Custer keskellä, intiaanitiedustelijoidensa seurassa.

Kuvassa oikealla hänen lemmikkipelikaaninsa.

Vuonna 1873 George Armstrong Custer ja hänen Seitsemäs ratsuväkirykmenttinsä majoittui Fort Abraham Lincolniin(665 miestä). Siitä tuli koti myös Libbie Custerille kolmeksi vuodeksi. Hän kirjoitti: "Saavuimme Fort Abraham Lincolniin hämärän aikaan. Meidän korttelimme oli valaistu, ja kun saavutimme paraatiaukion rykmentin soittokunta aloitti soittamalla 'Home Sweet Homen' jota seurasi mieheni suosikkisävelmä 'Garryowen'. Meidät kaikki toivotettiin sydämellisesti tervetulleiksi uuteen kotiimme." 
Kun Custer vuonna 1876 lähti Lincolnista viimeiseksi jäänneelle sotaretkelleen soittokunta soitti "She Wore a Yellow Ribbonia". Mutta kun Elizabeth Custer 34-vuotiaana leskenä jätti linnoituksen soittokunta soitti surumarssia.

Custereiden Ft. Abraham Lincolnin koti

Custerit toivat mukanaan Fort Abraham Lincolniin vilkkaan sosiaalisenelämän. Heidän kotinsa oli aina avoin lähimmille upseereille. Miehistö etsi viihdytyksensä muualta. Varsinkin talvi mahdollisti heille vaivattoman kulkuyhteyden jäätynyttä jokea pitkin lähistöllä majailevien viinanmyyjien luo. Bismarckin saluunat ja huoralat houkuttelivat kutsuvasti sotilaita myös luokseen.

George Custerilla oli oma keinonsa ojentaa miehiään jotka olivat omilla ryyppyreissuillaan. Rangaistukseksi hän usein määräsi heidät lämmittämään taloaan ympärivuorokautisesti kovien pakkasten aikana. Helmikuussa 1874 heidän asuntonsa paloi perustuksiaan myöten savupiippujen eristeiden sytyttyä tuleen. Custerit menettivät tulipallossa lähes kaiken irtaimiston.

jatkuu