torstai 7. kesäkuuta 2018

Suuri seikkailu osa 4.

Annie Oakleylla oli syntymäpäivät kun Villin Lännen sirkus oli Lontoossa. Hän sai valtavan määrän lahjalähetyksiä ihailijoiltaan. Muun muassa upeat vaunut ja täysverisen englantilaishevosen, kellon silkkipuvun sekä berhandilaiskoiranpennun ja valokuvan Walesin prinsessa Alexandralta.




Hän sai myös neljä avioliittotarjousta, joista yhden lähettäjä, ranskalainen kreivi uhkasi tehdä itsemurhan, jos Annie ei suostuisi menemään hänen kanssaan avioon. "Hän oli rumin aasi, jonka olen milloinkaan nähnyt", sanoi Annie saatuaan valokuvan kreivistä. Kosija ei hetkauttanut "mestariampujaa" millään tavalla. Hän ampui kuulan läpi valokuvan kreivin pään kohdalta ja lähetti sen takaisin ranskalaiselle kosijalleen.


Buffalo Billin Villin Lännen sirkus Lontoossa sijaitsi aivan itse American Exhibition -alueen tuntumassa, mukavan patikointireitin varrella. Näyttelyalueella oli mahdollista nähdä amerikkalaisten uusimpia teollisia saavutuksia ja keksintöjä. Englantilaisten ihmeteltäväksi oli tuotu messualueelle mm. urkuja, pianoja, kirjoituskoneita erilaisia tikaselementtejä ja Davisin kehittämä ompelukone.






Näytteillepanoesineet olivat kauniiden kukkaistutuskäytävien ja suihkulähteiden lomassa, jossa lontoolaiset pääsivät ihailemaan amerikkalaisten saavutuksia samalla kun soittolavalta kuultiin amerikkalaista musiikkia livenä. Bill Codyn sirkus tämän kaiken loiston kupeessa oli siis erinomainen paikka.



Bisnekset luistivat hyvin kuin "Uuno Turhapuron appiukolla" konsanaan ja Bill Cody sai olla tyytyväinen. Mutta "Karjapaimenten kuningas" Buck Taylor oli allapäin. Hän oli nimittäin loukannut jalkansa kasi viikkoa Lontooseen saapumisen jälkeen eikä häntä nähty lavalla.

Buck Taylor

William Levi (Buck) Taylor (1857-1924) syntyi Fredericksburgissa Teksasissa. Hänen isänsä oli ratsuväensotilas, joka kaatui sisällissodan taisteluissa. Nuoresta Taylorista tuli karjapaimen jo 14 -vuotiaana. Kerrotaan, että hän jo tuolloin ratsasti ja lassosi kuin etevin teksasilainen karjamies konsanaan. Hän ajautui lopulta pohjoiseen ja saapui Nebraskaan, josta Bill Cody nappasi hänet tilalleen. Taylorin maine Buffalo Bill Codyn myötä vain kasvoi vuosi vuodelta ja vuonna 1887 Ingraham kirjoitti hänestä ensimmäisen dime novellin "Buck Taylor, King of the Cowboys".

Dime Novel -kansilehti

Tätä kirjaa seurasi sylillinen muita samanlaisia teoksia. Buck Taylor katkaisi jalkansa eräässä esityksessä Lontoossa eikä voinut jatkaa. Bill Cody myönsi hänelle luvan pelata uhkapeliä toipilaskautensa ajan. Taylor osti sirkusrahoillaan karjatilan itselleen Sweetwater -laaksosta Wyomingista vuonna 1890.

Sweetwater-laakso
Hän kehitti oman lännenshow'n Denverissä 1892, mutta se meni persiilleen muutama vuosi myöhemmin. Buck Taylor kuoli Downingtown'issa Pennsylvaniassa vuonna 1924.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti