keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Wyomingin Tarzanin esittely


Earl Durantin kujanjuoksu ei aikakaudellisesti osu enää vanhaan länteen, mutta siinä on kaikki sille ominaiset piirteet. 
Pienen syystauon jälkeen "Wyomingin TARZAN".

Earl Durant


Maaliskuun keskivaiheilla vuonna 1939 Adolf Hitler pisti Euroopan karttaa kovalla kädellä uusiksi. 15. päivänä maaliskuuta hänen joukkonsa marssivat Prahaan ja Tšekkoslovakian tasavaltaa ei ollut enää.


Hitlerin valiojoukkojen edetessä toisaalla välimerenmaihin toisaalla kohti Baltiaa, kaukana suurenveden takana Amerikassa alkoi suunnilleen samalla kelloniskulla (13. 3. 1939) 12 – päiväinen "melske", joka sai alkunsa Wyomingista kulki läpi Kalliovuorten ja päättyi lähellä Shoshone National Forestia Powell'sin kaupungissa lähellä Codyä.


Tämän jutun loppua ei kuitenkaan kirjoitutettu vielä tuolloin. Siitä tehtiin ensin monta balladia, useita lehtiartikkeleita, kirjoitettiin kirjoja ja lopulta jopa leffa, jossa mm. Slim Pickensin lisäksi näytteli Albert Salmi.

Slim Pickens


Albert Salmi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti