Tämä selonteko ilmestyi toukokuun 14. päivänä vuonna 1848 eräässä sanomalehdessä Amerikan länsirannikolla. On luultavaa, että myös sen kirjoittaja jätti kiireesti sulkakynänsä ja mustat hihansuojuksensa liittyen ihmisvirtaan, joka vaelsi kohti vuoria. Oliko hänenkin perässään itse paholainen? Ei suinkaan. Oli tapahtunut paljon pahempaa! Sutter's Millistä, Kaliforniasta oli löytynyt KULTAA!!!
Sutter's Mill
Sveitsiläinen siirtolainen John August Sutter (1803 - 1880) rakennutti maatilansa lähistöllä olevien metsien innoittamana itselleen sahaa American -joen rannalle. Kirvesmiehensä James Marshallin kanssa hän oli valinnut sahalle paikan American Forkin rannalta, sen korkeimmalta kohdalta, jossa joukko mormoneja oli jo jonkin aikaa rakentanut myllyä.
John August Sutter
James Marshall
Tammikuun 24. 1848 alkoi tapahtua. Päivästä ei tullut ainoastaan Sutterin, vaan kokonaisen mantereen kohtalon päivä. Sutter kirjoitti päiväkirjaansa vielä tuona samaisena iltana: "Marshall kävi aamulla täällä. Olin hämmästynyt, kun hän oli yllättäen jättänyt työt sahalla oman onnensa nojaan."
Hän jatkoi: "Marshall veti taskustaan jotakin joka näytti aivan kullalta. Hän oli löytänyt sitä myllypurosta. Marshall sanoi, että sitä on siellä enemmänkin. Se täytyisi vain huuhtoa esiin."
"Vannotin häntä vaikenemaan visusti kullasta. Jos tieto siitä pääsisi leviämään, täällä olisi hetkessä kaikki onnenonkijat pistämässä kaiken maan tasalle" kirjoitti Sutter.
James Marshall
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti