John Behan
"Josie"
Kun ”Josie” sitten tapasi pitkän ja hoikan Wyatt Earpin, on sen kerrottu olleen ”rakkautta ensi silmäyksestä”. Skandaalina Tombstonessa pidettiin jo sitä, että ”Josie” jätti Behanin, mutta lisää oli tulossa, sillä kun ”Josie” aloitti seurustelunsa Wyatt Earpin kanssa, tämä lainvalvoja eli avoliitossa Mattie Blayblockin kanssa. Ja vaikka elettiin 1800-luvun lopun rajaseudulla, teko oli pöyristyttävä. Sekä Mattie, että Behan ottivat tästä skandaalista kaiken mahdollisen hyödyn tuolloin irti itselleen.
Wyatt Earp
Mattie Blayblock
O.K. Corrallin taistelun aikaan ”Josie” oli Tombstonessa. Kuultuaan laukausten vaihdon hän kiiruhti välittömästi paikalle havaiten helpottuneena rakastettunsa Wyatt Earpin olleen vahingoittumaton.
Jotkut tutkijat ovat vihjanneet ”Josine” olleen tapahtumahetkellä Flyn studiossa otattamassa itsestään kuuluisaa alastonvalokuvaa, jota Glenn W. Boyerin myöhemmin käytti kuuluisan kirjansa ”I Married Wyatt Earp” kansikuvana.*
*Kuuluisaa alastonvalokuvaa Josephine Sarah Marcusista, Wyatt Earpin tulevasta vaimosta, joka esiintyy useissa lännenkirjoissa, ja johon vihjattiin myös elokuvissa "Wyatt Earp" ja "Tombstone", ei luultavimmin koskaan todellisuudessa otettu.
Valokuvan nainen ei ole Josephine. Kuvan jäljitti ABC Novelty Company N.Y. ja sen copyright on vuodelta 1914. Se ei ole edes tyylillisesti 1880-luvun valokuva. Kyseistä kuvaa käytettiin paljon ns. ”tuhmissa” meksikolaisissa postikorteissa ja jopa Vanilla Fudgen julisteissa1960-luvulla.
Vuonna 1882 ”Josie” muutti nimensä Josephine Earpiksi, vaikkei mitään virallista avioliittotodistusta Wyatt Earpin kanssa edelleenkään ole löydetty.
Kun Wyatt Earp vihdoin löysi itselleen sopivan kirjailijan (Stuart N. Lake), joka kirjoittaisi hänen elämäkertansa, kerrotaan Wyattin ja ”Josien” joutuneen tästä ilmiriitaan. ”Josie” oletettavasti ymmärsi, että Lake penkoisi myös hänen taustojaan ja saisi mahdollisesti selville hänen prostituoitutaustansa.
"Josie" ja Wyatt kuvattuna elämänsä ehtoopäivinä
Stuart N. Lake
Earp kuoli ennen elämäkertansa julkaisua. ”Josie” matkusti Bostoniin Massachusettsiin, yrittäen taivuttaa kirjan kustantajaa luopumasta julkaista kirjaa.
Kun ” 20 th Century Fox” suunnitteli vuonna 1939 Earpin kirjan pohjalta elokuvaa, joka kantaisi nimeä ”Wyatt Earp: Frontier Marshal”, ”Josie” yritti estää hankeen. Lopulta elokuvan nimi muutettiin ”Frontier Marshalliksi”.
”Josie” tutustui moniin Hollywood tähtiin viimeisinä Los Angelesin vuosiaan. Hänelle maksettiin myös rojalteja hänen miehensä Wyatt Earpin elämäkerrasta, sekä ”Frontier Marshal” – elokuvan oikeuksista.
Viimeisinä vuosinaan ”Josie” kärsi masennuksesta. Yllättävää on ehkä myös se, että hän oli lähes kuolemaansa saakka kirjeenvaihdossa John Behanin Albert-pojan kanssa, jota hän luultavasti oli kasvattanut ja rakastanut kuin omaa lastaan. Hänellä ja Wyattilla ei ollut omia lapsia.
Albert Behan
Josephine ”Josie” Earp kuoli Los Angelesissa, Kaliforniassa vuonna 1944 ja hänet on haudattu legendaarisen lainvalvojamiehensä Wyatt Earpin viereen Coloman hautausmaalle, Kaliforniaan.
Josephine Earp kuvassa vasemmalla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti