lauantai 8. syyskuuta 2018

Henkilöitä jotka tavalla tai toisella kytkeytyvät Wyatt Earpin elämään.


John H. Behan (1844 – 1912) syntyi Westportissa, Missourissa. Hän liittyi vankkurikaravaaniin, jonka määränpäänä oli Kalifornia. Matkalla he joutuivat taisteluun apachien kanssa ”Apache Passissa”

John H. Behan

Apache Pass

John Behan saapui Arizonaan San Franciscosta vuonna 1863. Ensin Prescottiin ja sieltä Tucsoniin.
Toimien aikansa vankkurikuskina, kaivosmiehenä ja intiaanitaistelijana, Behan kiinnostui politiikasta toimien yhden kauden Arizonan territorion lainsäädäntöelimessä. Hän avioitui vuonna 1869 Victoria Zaffin kanssa ja pariskunnalle syntyi kaksi lasta. Vuosina 1871 – 72 John Behan toimi Yavapain piirikunnan sheriffinä. 1875 pariskunta erosi.

John Behan ja Victoria Zaff

Vuonna 1880 Behan saapui Tombstoneen. Hän työskenteli hetken baarimestarina Grant Hotellissa, josta oli hankkinut osuuden itselleen. Vielä saman vuoden aikana hänet valittiin sheriffi Charles A. Shibellin apulais-sheriffiksi Piman piirikuntaan. Kun Tombstonen erotettiin Piman piirikunnasta ja liitettiin uuteen Cochisen piirikunta vuonna 1881, Behan nimitettiin sen ensimmäiseksi sheriffiksi. Valintaa oli edeltänyt oletettavasti poliittinen kähmintä. Wyatt Earp väitti myöhemmin, että hän oli tehnyt Behanin kanssa sopimuksen, ettei lähtisi sheriffinvaalitaistoon Behanin kanssa. Vastapalvelukseksi Behan oli luvannut nimittää Earpin apulaisekseen. Kun John Behan sitten valittiin, hän ei pitänytkään lupaustaan, vaan nimitti apulaisekseen Harry Woods nimisen demokraatin (Behan oli itsekin demokraatti, Earp taas republikaani).

Charles A. Shibell



Yleisesti tiedettiin Sheriffi Behanin olevan hyvissä väleissä Ike Clantonin, ”Curly Bill” Brociusin ja Johnny Ringon kanssa. Nämä miehet kertoivat toimittavansa karjaa Meksikosta myyden sen Yhdysvalloissa. Todellisuudessa he ryöstivät karjan Meksikon puolelta, kuljettaen sen salaa Yhdysvaltoihin, sheriffi Behanin kääntäessä selkänsä heidän puuhilleen.

Ike Clanton

Johnny Ringo

John Behan piti itseään ”naistenmiehenä”, mutta niin piti itseään ”naistenmiehenä” myös Wyatt Earp. Kun kaupunkiin saapui kiertävän teatteriseurueen mukana nuori tummahiuksinen ja muodokas San Fanciscolainen tanssityttö Josephine ”Josie” Sarah Marcus, molemmat ”naistenmiehet” iskivät silmänsä samanaikaisesti häneen, ja Earp voitti lopulta hänet itselleen.

Josephine Sarah Marcus

Wyatt Earp

On mahdollista, että ”Josie” oli ollut John Behanin tyttöystävä, Behanin oleskellessa ajoittain San Franciscossa. Toisaalta jotkut ovat vihjanneet ”Josine” työskennelleen prostituoituna Tombstonen aikoinaan. Vaikka kaikkia yksityiskohtia ei tiedetä ja osa dokumenteista näyttäisi olevan edelleen kateissa, tiedetään ”Josien” jossakin vaiheessa Tombstonessa asuessaan allekirjoittaneen nimensä Josephine Behan. Asuiko hän jossakin vaiheessa yhdessä sheriffi Behanin kanssa on epäselvää. Myös se juoksiko ”Josie” suoraan Behanin sylistä Earpin syliin, vai oliko John Behan lopettanut itse suhteen jo aiemmin on epäselvää. Mutta se tiedetään, ”Josiella” oli hyvin läheinen suhde Behanin 10-vuotiaan Albert-pojan kanssa.

Albert Behan

Sheriffi John Behan näytteli merkittävää roolia O.K. Corrallin taistelun oikeudenkäynnissä. Wyatt Earp väitti, että Behan oli sanonut heille juuri ennen taistelua riisuneensa ”karjapaimenet” aseista. Behan itse todisti sanoneensa Earpeille vain aikovansa riisua ”karjapaimenet” aseista.
Tulitaistelun jälkeen sheriffi Behan pidätti Wyatt Earpin ja Doc Hollidayn. Vielä senkin jälkeen kun Earpin ja Hollidayn takuusummat oli maksettu, Behan yritti saada heidät takaisin kaltereiden taa.


John Behanin roolihahmo keskellä, elokuvassa Tombstone

Wyatt Earpin langettaessa omavaltaista tuomiotaan etsiessään syyllisiä veljensä Morganin salamurhaan, sheriffi Behan yritti oman joukkionsa kanssa estää tapahtumaa, onnistumatta kuitenkaan yrityksissään.
John Behanin toimikausi päättyi marraskuussa 1882, eikä hän milloinkaan enää asettunut uudelleen sheriffinvaaleihin.

John Behan

Hän toimi vuosina 1888 -90 apulaisylitarkastajana Yuman rangaistuslaitoksessa, sekä majoitusmestarina Espanja-Amerikka sodassa. Hän toimi myös ns. ”Kiinan Boxari – kapinassa” Yhdysvaltain ”salaisena agenttina”.


John H. Behan kuoli virallisen tiedon mukaan munuaistulehdukseen Tuconissa vuonna 1912. Huhun mukaan hän sairasti kuppaa, joka oli saanut Tombstonessa, sen kukoistuksen päivinä 30 vuotta sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti