maanantai 30. huhtikuuta 2018

Custer's Last Stand

Edgar Samuel Paxson syntyi vuonna 1852 New Yorkissa. 25-vuotiaana hän saapui länteen ja asettui asumaan Montanaan. Kun hänen vaimonsa Laura ja poikansa Loren seuraavana vuonna saapuivat perässä Montanaan, perhe muutti yhdessä Deer Lodgeen. Siellä Paxson tapasi ensimmäisen kerran intiaaneja, niin ystävällisiä kuin vihamielisiäkin. Paxson ystävystyi monien villien intiaanien kanssa ja hän sai maalata heidän kasvonsa kankaalle. Intiaanit pitivät häntä valkoisena veljenään ja kutsuivat häntä nimellä "Cot-lo-see" (Hän-joka-näkee).

Edgar S. Paxson

Deer lodge, Montana

Vuonna 1881 perhe muutti Butte'en Montanaan. Aika Buttessa oli tuottoisaa Paxonille. Hän teki tuolloin valtavan määrän maalauksia.
Vuonna 1898 Paxsonin taiteilijaelämä keskeytyi, kun hän otti ensin pestin Filippiineille, jonka jälkeen hän lähti innokkaana puolustamaan maataan Rooseveltin mukana Kuubaan, Espanja-Amerikka sotaan. Hän oli tuolloin 46-vuotias.
Sodan päätyttyä hän palasi perheensä luo Butteen ja maalasi siellä aina vuoteen 1906 saakka, jonka jälkeen hän perheineen ja studioineen muutti Missoulaan, jossa jatkoi maalaamistaan aina kuolemaansa, vuoteen 1919 saakka.

Rooseveltin joukot lähdössä sotimaan Kuubaan

Butte, Montana

Paxsonin kuuluisimpana työnä pidetään "Custer's Last Stand-maalausta", joka vei taiteilijalta lähes 20. vuoden ajan esivalmisteluineen. Maalaus, joka on noin 10 jalkaa leveä ja 6 korkea, sijaitsee nykyisin Whitney Galleryssä Wyomingissa. Teokseen taiteilija on sijoittanut yli 200 hahmoa ja hänen onnistui maalata mestariteokseensa kuuden intiaanipäällikön kasvot heidän suostumuksellaan. Ratsuväen sotilaita kuvatessaan hän turvautui muistiinsa sekä sotilaiden omaisten lahjoittamiin, perhealbumeista kerättyihin valokuviin.


Custer's Last Stand

Paxsonin maalaus Whitney Galleryssä 


"Custer's Last Stand" maalauksen keskellä seisoo George A. Custer pukeutuneena peurannahkaiseen asuun ja näyttää siltä, että hän pitää vasemmalla kädellään kuvettaan, johon on haavoittunut. Hänen takanaan hurjasti vihollisia ampuen on polvillaan luutnantti Cooke (Custerin adjutantti). Siitä viistosti ylös vasemmalla on kuvattu Tom Custer revolverit molemmissa käsissään ampuen ja ladaten. Tom Custerin takaa oikealta ratsastaa nuori sioux Rain-In-The-Face kivinuija kohotettuna valmiina iskuun. Rain-In-The-Facen oikealla puolella seisoo kersantti Hughes kannatellen Custerin henkilökohtaista keltaista silkkistä lippua, muistoa Appomattoxin päivistä. Kuvassa vasemmalla ylhäällä, kivääri kohotettuna taivaalle ratsastaa upea sulkapäähine päässään Gall. Kuvan oikealta, pitkin rinnettä, tulee tuulispään lailla luutnantti Calhoun'in (Custerin lanko) säikähtänyt raudikko ilman ratsastajaa. Luultavaa on, että taistelun tuossa vaiheessa Calhoun miehineen oli jo kuollut. Vierellä liehuu rykmentin oma punainen satiinilippu kuolevan kersantti Calhounin hevosen alapuolelle Paxson on maalannut peurannahkapukuun pukeutuneen puoliverisen Mitch Boyerin, joka ampuu kiväärillään villisti kohti kuvan oikealta ratsastavaa Crazy Horsea, jolla on sioux-tappara kohotettuna valmiina iskuun. Crazy Horsen alapuolelta, kuvan reunasta, ratsastaa esiin Crow King, joka on ottanut itselleen ratsuväen hevosen. U.S.-leima on selvästi havaittavissa ratsun vasemmassa etujalassa. Crow King ampuu revolverillaan Mitch Boyerin vieressä olevan sotilaan.

Yksityiskohta maalauksesta

Paxson kuvasi maalaukseensa myös rykmentin trumpetistien päällikön Henry Vossin puhaltamassa posket pulleina hälytyssignaalia, jotta Reno tai Benteen joukkoineen mahdollisesti kuulisivat avunpyynnöt.
Two Moon kertoi myöhemmin: "Torvensoittaja puhalsi taukoamatta merkkisignaaleita, kunnes intiaanit ampuivat hänet täyteen nuolia. Hän oli urhea soturi." Vossin alapuolelle on sijoitettu mahdollisesti jo kuolettavasti haavoittunut luutnantti Willam Van Reily. Aivan trumpetinsoittaja Vossin yläpuolella on kapteeni Yates, joka ase savuten ampuu kohti saapuvia intiaaneja. Vasemmalta yläviistosta, ase poikittain kädessään, kuvaan ratsastaa cheyenne-päällikkö Two Moon.

Yksityiskohta maalauksesta

Pienenä yksityiskohtana maalauksen alareunassa vasemmalla Yhdysvaltain lippu seisoo salkoon kiertyneenä ilman kantajaa todistamassa taistelun lopputulosta.

George A. Custer

Luutnantti Cooke

Tom Custer

Rain-In-The-Face


Kersantti Hughes

Kersantti Vickory

Gall

Luutnantti Calhoun
Mitch Boyer

Oletettu kuva Crazy Horsesta

Crow King
Henry Voss

Majuri Reno

Kapteeni Benteen

Luutnantti Reily

Kapteeni Yates


Two Moon









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti