GOODBYE, GOD, I’M GOING TO BODIE

Nimi Ghost Town tuo usein ensimmäisenä mieleen aavikkotuulien piiskaaman katupahasen jossakin keskellä ei mitään. Sen varrella kyyhöttävät alakuloisina ränsistyneet hotellien ja saluunoiden julkisivut muistoina menneestä ajasta. Jossakin tuuli paiskoo saranoiltaan pois olevaa ovea, ja kojootti, joka nyt isännöi aavekaupunkia, jolkottaa häviten kulman taa. Lännenelokuvien tuulikone puhaltaa kuvan ulkopuolelta pensaspallot (tumbleweed) liikkeelle ja ränsistyneen kirkon kellotapuli kumajaa aavemaisesti ilmoittaen, että vanhan kullankaivajan haamu vartioi jossakin bonanzaansa /valtaustaan pelottaen uteliaat matkaajat tiehensä kaupungista.

Edellä mainittu kuvaus, jonka synnytti yksi Lännen merkittävimmistä aikakausista, Kultakuume, on juurtunut voimakkaasti ihmisten mieliin. Kun Kaliforniasta löydettiin kultaa 1849 alueelle saapui kansalaisia kaikista yhteiskuntaluokista, mutta he eivät tulleet raivaamaan metsää tai viljelemään maata, he tulivat rikastuakseen yhdellä iskulla, jos onni oli heille myötäinen. 1850 luvulla nähtiin monen tällaisen kaupungin kasvavan ja myös autioituvan.

Suurin osa Lännen aavekaupungeista oli entisiä kaivoskaupunkeja. Kullankaivajat ottivat kaiken irti maasta etsiessään kallisarvoisia mineraaleja. Kun lähteet ehtyivät he jättivät kaupungit ja etsivät uuden kulta- tai hopeasuonen jostakin muualta. Kullankaivajien valtava tulva uusille alueille aiheutti pienissä kaupungeissa räjähdysmäisen väestönkasvun.

Farmarit keskilännessä tavallisesti perustivat kaupunkeihinsa kauppoja ja postitoimistoja tyydyttämään asukkaiden tarpeita. Kullankaivajat sen sijaan täyttivät tarpeensa rakentamalla kaupunkeihinsa pankkeja, ravintoloita sekä tietenkin saluunoita, joissa he kuluttivat aikaansa paksun vellovan savun seassa, pelaten ja useimmiten myös menettäen rahansa uhkapeleissä. Muita ensisijaisia palveluita kaupungeissa tarjosivat parturit, sheriffintoimistot ja huoralat. Mainareiden ja heidän vanavedessään tulleiden liehittelijöiden ja onnenonkijoitten huikenteleva elämäntyyli teki monista pikkukaupungeista hetkessä ns. jättiläiskaupunkeja. Yhteistä näillä kaikilla kaupungeilla oli se, että ne kasvoivat hetkessä, ja autioituivat lähes yhtä nopeasti. Kun kaivoksien suonet oli hakattu puhtaiksi, mainarit jättivät kaupungit, hakeutuen uusille alueille.

Monet aavekaupungeista kansoitettiin uudelleen 1800-luvun lopulla, jolloin teknologian kehitys mahdollisti kaivosten tehokkaamman louhinnan. Kun kaivokset lopulta ehtyivät totaalisesti, nämä kaupungit, jotka jo kerran olivat olleet aavekaupunkeja, autioituivat lopullisesti.

Useimmat näistä aavekaupungeista sijaitsivat syrjäisillä vuoristoalueilla tai erämaaseuduilla unohtuen vuosikymmeniksi. Rakennukset rappeutuivat tuulten tuivertaessa niitä ja autiomaan pölyn tunkeutuessa joka kolkkaan. Ainoat niiden todelliset asukkaat, termiitit, nakersivat innokkaasti välipaloikseen puisia rakennuksia.

1900-luvun alussa U.S. Forest Service and Bureau of Land Management aloitti järjestelmälliset purkutyöt useissa aavekaupungeissa. Jotkut kaupungeista joutuivat vandaaleiden ryöstelyn kohteiksi. Vandaalit etsivät niistä kolikoita, aseita, sekä mitä tahansa arkipäivän esineitä, joita alkuperäiset asukkaat olivat jättäneet hylätessään kaupungit.
1930-luvun alussa hävittämisvimma rauhoittui, ja alkuperäisten kullankaivajien jälkeläisiä muutti joihinkin ja he aloittivat niiden kunnostus-ja jälleenrakennustyöt. Montana oli yksi ensimmäisistä osavaltioista, joissa kunnostustyöt aloitettiin huojuvien rakennusten säilyttämiseksi niiden historiallisten ja alkuperäisten asemakaavojen (jos sellaisia oli) mukaisesti. Kaikkia aavekaupunkeja ei  pystytty säilyttämään ja ne luhistuivat vähitellen. Läpi Yhdysvaltojen on onnistuttu säilyttämään ja entisöimään lukuisia aavekaupunkeja, jotka vetävät turisteja puoleensa alakuloisella  viehätysvoimallaan.

Useat näistä aavekaupungeista toimivat samalla museoina ja niissä esitettävät lännen-showt vetävät jatkuvasti puoleensa turisteja ympäri maailmaa. Joissakin kaupungeissa näyttelijät esittävät kaduilla kohtauksia entisaikojen revolveritaisteluista. Ehdottomasti yksi toimivimmista kaupungeista, Tombstone, sijaitsee Arizonassa. Siellä turistit voivat seurata yhä uudelleen kuinka Wyatt Earp veljineen jakoi oikeutta kuuluisassa O. K. Corralin katutaistelussa lokakuussa vuonna 1881.

Wyatt Earp

Tombstone

Nevadassa sijaitseva Viriginia City on myös yksi suosituimmista Aavekaupunki-kohteista Yhdysvalloissa. Legendan mukaan kaupunki sai nimensä paikallisen mainarin ”Old Virginnyn” (James Finney / Fennimore) mukaan. Kun hakut ensikerran osuivat siellä hopeasuoneen syksyllä 1859, alueelle virtasi onnenonkijoita räjähdysmäisesti. Virginia Cityn kukoistuskautena siellä oli arviolta yli 30 000 ihmistä. Vuonna 1870 tilastoista näkyy kaupungin väkiluvun olleen 10 917 henkeä. Kaupunki alkoi autioitua hopean loputtua kaivoksilta vuonna 1878, ja vuonna 1960 tässä aavekaupungissa oli enää vain 515 henkeä. Mutta sen kukoistuskautena kaupunkilaiset saattoivat ylpeillä oopperatalollaan, yli sadalla saluunalla ja hotellilla sekä ainoalla hissillä Chicagosta länteen.

Virginia City

James Finney

 
Leadville Coloradossa oli kuuluisa hopeasta, lyijystä, kuparista, rosvoista ja ilotaloistaan. Viimeksi mainittujen työntekijöiltä kerrotaan verotetun heidän tuloistaan sen verran, että kaupunkiin saatiin viemäriverkosto. Nykyisin Leadville on uinuva pikkukaupunki, jonka vanhojen rakennusten puupinnat kiiltävät kuin silkki.

Ledville

Pahin kaikista oli Kaliforniassa sijaitseva Bodie, josta sanottiin: ”Life was cheapest of all in wicked Bodie.” Sen 65 saluunasta kaikki olivat pahamaineisia. Kerrotaan erään saarnamiehen sanoneen: ”Kaupunki on kuin synnin meri, jota intohimot ruoskivat.”
Bodien Virgin Alleyllä operoivat hienostohuorat kuten Beautiful Doll, Madame Moustache ja Rosa May laskuttivat palveluistaan huimia summia ja ottivat asiakkailtaan silloin tällöin tippinä myös kultajyviä.
Monet tarinat Bodien ’pahoista miehistä’, kuten Washoe Pete, Tom Adams ja Rough-and-Tumble Jack, ovat  kiistanalaisia, ja todennäköisesti vahvasti legendaan sidottuja. Kuitenkin kaupungissa kerrottiin tarinaa pienestä tytöstä, joka oli muuttanut vanhempiensa mukana Aurorasta Bodieen. Illalla ennen nukkumaan menoaan tyttö oli lopettanut rukouksensa sanoihin: ”Goodbye, God, I’m going to Bodie.” Mutta kaupungissa toimiva sanomalehtimies muutti tytön lauseen muotoon: ”Good, by God, I’m going to Bodie!"

Bodie

Madame Moustache

Rosa May

Vaikka Bodie oli pahamaineinen, mainarit siellä tekivät pitkiä päiviä valtauksillaan ja pitivät hauskaa useimmiten vain lauantai-iltoina. Tarinoissa Bodien vankityrmät olivat lähes aina täynnä murhamiehistä ja rosvoista.

Kun sitten Bonanza ehtyi, kaupunki rauhoittui. Vuonna 1881 Bodie Daily Free Press kirjoitti: ”Bodiesta on tullut hiljainen matkailukohde – ei yhtään murhaa viime viikolla.” Vaikka kaupunki oli ennen autioitumistaan hurja, kaivosonnettomuuksissa menehtyi huomattavasti enemmän miehiä kuin revolveritaisteluissa tai puukkotappeluissa.

Näiden kaupunkien pohjavire oli rikos, väkivalta ja ahneus, ja kun Bonaza ehtyi, nämä vaaralliset  ja hurjat kaupungit muuttuivat haudanhiljaisiksi.