THEY DIED WITH THEIR BOOTS ON

Mikä teki minusta ”lännenmiehen”?

Luultavasti nuoruuteni Suomessa lännenelokuva ja poikien seikkailukirjallisuus elivät voimakkainta kukoistuskauttaan.

•  Kioskien hyllyt täyttyivät lännenlehdistä, ja elokuvateatterit esittivät lähes viikoittain länkkäreitä.
• TV:ssä esitettiin Bonanza, Rin-Tin-Tin, Viriginialainen, High Chaparral ja monet muut legendaariset sarjat.
• 
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
• Poikien leikeissä cowboy oli aina hyvä ja intiaani paha. Kukaan meistä ei tuolloin halunnut esittää intiaania.
• 70-luku toi mukanaan toisenlaisen tietoisuuden. Tähän vaikutti paljolti se, että amerikkalaiset kävivät sotaa vieraalla maaperällä. Silloin myös intiaani opittiin näkemään uudessa valossa, ihmisenä.
• Dee Brownin kirja ”Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen” avasi meidän monien silmät ja muutti näkökantoja alkuperäisiin amerikkalaisiin.

Tämä kaikki edellä mainittu oli myös osa minua, mutta suurimman vaikutuksen minuun teki Raul Walshin ohjaama elokuva ”They Died With Their Boots on” (He kuolivat saappaat jalassa). Kun katsoin isäni kanssa elokuvan ensimmäisen kerran, minulla oli filmin jälkeen vain yksi ajatus; halusin olla kuin Errol Flynn.

They Died With Their Boots On

Kenraali Custer on vuosien varrella nähty monissa elokuvissa. Aina herkullisesta mielipuolesta, Richard Mulliganista (Little Big Man 1970) Wayne Manderin todellisen isänmaansankarin ruumiillistuman (TV–elokuva Legend of Custer 1968) kautta Gary Colen esittämään tylsään ja hengettömään Custeriin (TV–elokuva Son of the Morning Star 1991). Tämä filmi on luultavasti kuitenkin historiallisesti tarkin kaikista Custer -elokuvista.

Warner Brothers valmisti vuonna 1941 "SEN" kaikkein kuuluisimman Custer –elokuvan "They Died With Their Boots On". Elokuva oli lähes puhdas fiktio, vain ripaus tosiasioita mukana, mutta pääosaa näytellyt Errol Flynn vangitsi parhaiten Custerin hengen filmiin.

Warnerin –veljekset palkkasivat käsikirjoittajikseen Wally Klinen sekä Aeneas MacKenzien. Käsikirjoitus perustui löyhästi Custerin elämään eikä tuntunut toimivan muutenkaan. Tuottaja Hall Wallis päätti palkata vielä Lenore Coffeen räätälöimään Custerin ja hänen vaimonsa Elizabeth (Libbie) Custerin suhdetta.

Luettuaan käsikirjoituksen Coffee kauhistui virheiden määrää. Kaksi niistä oli räikeää. Ensiksikin, Custer ei juonut alkoholia. Käsikirjoituksessa hän joi useastikin. Hän ei palannut sisällissodan päätyttyä siviiliin, vaan johti 7. ratsuväkirykmenttiä seitsemän vuotta ennen kuin muutti Dakota –territorioon. Virheiden määrä oli uuvuttavan pitkä.

Kuinka sitten elokuva, joka pohjautui todellisuuteen, mutta oli täynnä virheitä on kestänyt ajanhampaan. Ehkäpä osittain siksi, että siinä on myös paljon oikeaa historiaa! Kuten esimerkiksi Custerin kamppailu valtiovaltaa vastaan, tai hänen suhteensa alkuperäisiin amerikkalaisiin sekä rakkaus Libbieen.

Todellisuudessa George A. Custerin ja Libbien rakkaus on hyvin dokumentoitu. Myös elokuvassa Flynnin sekä Olivia de Havillandin (Libbie) molemminpuolinen täyttymätön rakkaus on loistokkaasti toteutettu. Elokuva oli näyttelijöiden kahdeksas yhteinen filmi ja molemmat tiesivät, että kyseessä luultavasti oli heidän viimeinen yhteinen filminsä (Olivia ei olisi enää kauaa se “Leidi”, joka odottaisi sankariaan).

Kohtaus, jossa Olivia/Libbie auttaa Flynniä/Custer pukemaan asetakkia tämän päälle kenraalin lähtiessä viimeiselle sotaretkelleen. Custer löytää vaimonsa päiväkirjan ja lukee sen viimeiset rivit. “ Tomorrow my husband leaves, and I cannot but feel my last happy days have ended.” (Kohtauksella on todellisuuspohjansa. Elizabeth Custer kirjoitti näin kirjassaan “Boots and Saddles”) Kohtauksen yksinkertainen alakuloinen viritys molempien näyttelijöiden kohdalla on ikimuistettava. Kun lähdön hetki koittaa, molemmat roolihahmot ponnistelevat kasvoilleen puolihuolimatonta hymyä. Melankolinen pohjavire kohtauksessa on ilmiömäinen. Näkymä ei ole ainoastaan romanttinen, se on myös yksi koskettavimmista Flynnin uralla. Sitten torvi soi ja on aika lähteä…

Elokuvan fiktiivistä hahmoa, pakkomielteistä “Kutsumus –kohtalo” –poltteen saanutta palavasieluista Ned Sharpia esitti, hetkittäin jopa pilkallisesti, loistavasti Arthur Kennedy. Custer ja Sharp joutuivat törmäyskurssiin jo elokuvan alkumetreillä West Pointissa ja heidän “miehestä mittaa ottamisensa” jatkuu läpi koko filmin muodostaen elokuvan selkärangan aina miesten samanaikaiseen kuolemaan Little Bighornilla.

Ned Sharp yhdessä hänen senaattori-isänsä sekä fiktiivihahmo majuri Romulus Taipen (Walter Hampden ja Stanley Ridges) kanssa suunnittelevat kauppamonopolia rajaseudulle sisällissodan päättyä. Nämä keinottelijat, joiden kaikki toimet eivät kestä päivänvaloa pyytävät Custeria taakseen saadakseen uskottavuuden uudelle projektilleen. Custer kieltäytyy. Filmissä kauppamonopolin tavoite oli saada emigrantteja Mustille vuorille luomalla valheellinen kultakuume. Tämä fiktiivinen kohtaus on naamioitu versio sotaministeriön William W. Belknapin Indian Ring –skandaalista, joka tuli päivänvaloon 1870 –luvun alussa. Belknapin Intiaaniasiaintoimisto yritti huijata kauppamonopolillaan sekä intiaaneja, että armeijaa vetäen välistä sen minkä julkesivat.

Washingtonin oikeudessa todistaessaan Flynn/Custer päättää oman loppupuheenvuoronsa sanoihin: “Jos olisin intiaani, taistelisin Crazy Horsen rinnalla viimeiseen veripisaraan.”

Tai kohtauksessa, jossa Crazy Horse (Anthony Quinn) pakenee hevosella vankeudestaan Fort Abraham Lincolnista, Flynn/Custer sanoo Kalifornia Joelle (Charley Grapewin): “Hän on ainoa ratsumies täällä linnakkeella jonka olen nähnyt osaavan ratsastaa.”

Elokuvan molemmat dialogit ilmentävät oikean George A. Custerin näkemystä intiaaneista. Ennen lähtöään tutkimusretkelle Mustille vuorille, Custer lähetti rauhanomaisen viestin kaikille siellä oleville heimoille. Viestissä intiaaneille Custer korosti armijansa voimaa ja toivoi, että pystyisi ehkäisemään vihamielisyydet heimojen kanssa. Kun häneltä kysyttiin sotaretken jälkeen oliko hän pettynyt kun ei päässyt taistelemaan intiaanien kanssa Custer vastasi, että oli, mutta jatkoi samaan hengenvetoon, että oli sydämensä pohjasta onnellinen, että oli käynyt niin.

Errol Flynn kertoi, että hänet tullaan todennäköisesti muistamaan roolistaan Robin Hoodina, mutta Custerin rooli oli parhain luonnehdintani. Niinpä elokuvakriitikot Tony Thomas, Rudy Behlmer sekä Clifford McCarty ovat tulleetkin siihen tulokseen, että Flynn onnistui roolissaan Custerina vangitsemaan monia tämän ominaisuuksia.

Ohjaaja Raoul Walshille ja Errol Flynnille elokuva oli heidän ensimmäinen yhteinen. He ystävystyivät ja tekivät yhdessä seitsemän elokuvaa joista useimmat olivat menestyksiä ja kuuluivat Flynnin parhaimpiin filmeihin.