Istuva Härkä ja Uuden ajan Apostolit osa 1.

Tulen jatkossa käyttämään alkuperäisistä amerikkalaisista kirjoittaessani pääasiassa heidän englanninkielisiä nimiään, mutta toisinaan myös suomennettuja nimiä. Alkuperäisnimet lisään sulkuihin, silloin kun se on mahdollista.

Miksi englanninkieliset nimet?
1. Alkuperäiskielisiä nimiä ei juurikaan tunneta.
2. Engalnninkieliset nimet ovat usiemmilla tuttuja.
3. Olisi tyhmää kääntää suomenkielelle jo kertaalleen käännetyt nimet.

Useat intiaaninimet ovat heidän omilla kielillään hyvin runollisia, joten niinden saattaminen oikeaan muotoon olisi kovin haastavaa, ja siinä onkin epäonnistuttu. Useat englanninkielisistä intiaaninimistä onkin väärin käännetty. Monesti tämä johtui tulkeista. He värittivät niitä usein mielensä mukaisesti tai olivat niitä kääntäessään humalassa. Yksi parhaista esimerkeistä on juovuksissa olleen tulkin epäonnistunut käännös sioux-intiaani "Mies-joka-pelkää-hevosiaan" -nimestä. Intiaanin alkuperäinen nimi oli  "Mies-jonka-hevosetkin-pelkäävät-häntä".

                                                                       ***

Little Bighornin –taistelun jälkeen Istuva Härkä pakeni heimonsa kanssa Kanadaan, jonne he saapuivat 2. heinäkuuta 1877. Ennen tätä 5. lokakuuta 1876 Istuva Härkä oli tavannut eversti Nelson A. Milesin Pohjois-Montanassa, jossa he olivat neuvotelleet antautumisesta. Jotkut Istuvan Härän heimon jäsenistä olivat palanneet takaisin reservaatteihin, mutta Istuva Härkä ja noin 400 hänen intiaaniaan jatkoivat Kanadaan.

Presidentti Rutherford B. Hayes nimitti komission, jota johti kenraali Alfred Terry neuvottelemaan Istuvan Härän kanssa mahdollisesta antautumisesta ja paluusta Yhdysvaltoihin. Komissio tapasi Istuvan Härän 17. lokakuuta 1877 Fort Walshissa Kanadassa, mutta sopimukseen ei päästy. 

Lopulta Istuva Härkä ja 186 hänen heimoonsa kuulunutta intiaania palasi Manitobosta Kanadasta ja päätti antautua 19. heinäkuuta 1881 Fort Bufordissa Dakota –territoriossa. Paikalla oli tuolloin majuri David H. Brotherton sekä luutnantit William W. Robinson ja George S. Young.

Seuraavana päivänä Istuva Härkä piti kuuluisan puheensa, jossa mm. sanoi, ettei olisi milloinkaan antautunut, ellei puhveli olisi kadonnut preerialta. Antautumisen jälkeen heimo siirrettiin höyryalus "General Shermanilla" Bismarckiin Fort Yatesiin, jonne Istuva Härkä väkineen saapui 1. päivänä elokuuta 1882.

Fort Yatesissa he elivät vankeudessa armeijan ruokasäännösten varassa aina 10. maaliskuuta 1883 saakka, jonka jälkeen heidät siirrettiin Standing Rockin –reservaattiin Fort Randellin yläjuoksulle.

William ”Buffalo Bill” Cody otti Istuvan Härän Villin Lännen sirkuksensa kiertueelle neljäksi kuukaudeksi vuonna 1885. Buffalo Bill maksoi Istuvalle Härälle 50 dollaria viikossa plus 150 dollarin bonukset päälle, koska päällikkö oli lupautunut mukaan kiertueelle.

Washingtonissa Istuva Härkä kätteli presidentti Grover Clevelandia ja huomasi, että häntä pidettiin edelleen suurena päällikkönä. Palattuaan Codyn kiertueelta Istuva Härkä eleli vaatimattomasti kahden vaimonsa, viiden lapsensa sekä adoptoidun sisarenpoikansa One Bullin kanssa Grant-joella.

...sitten vuonna 1889 alkoi kantautua huhuja uudesta Messiaasta...

 Minneconjou –sioux Potkiva Karhu matkusti Cheyennejoen- intiaaniasemalta junalla Nevadaan tapaamaan paiute –intiaani Wovokaa, joka tunnettiin myös valkoisten kasvattivanhempiensa antamalla nimellä Jack Wilson. Wovoka oli unessa nähnyt Jumalan luona käydessään kaikki kuolleet. Jumala oli pyytänyt maan päällä olevia intiaaneja lopettamaan sodat. Tämä takaisi heille yltäkylläisyyden ja hyvän elämän tuonpuoleisessa. Wovoka, joka osasi oman kielensä lisäksi vain jokusen englanninkielisen sanan yhdisti intiaanit ympäri maata ja hänen edustamansa liike levisi pian preeriapalon lailla kaikkialle tasankoalueille. Wovokasta oli tuleva intiaanien pelastaja, heidän raamatullinen Kristuksensa, Messias. Tähän kaikkeen tarvittaisiin vain tanssi.

Markku Henriksson kirjoitti kirjassaan “Alkuperäiset Amerikkalaiset ”Liikkeen levitessä sen sisältö muuttui. Tanssiin liittyi tasangoilla pyrkimys vaipua transsitilaan ja tavata kuolleita esi-isiä sitä kautta. Kenties valkoisten vaikutusta olivat “henkipaidat”, joiden taian uskottiin pysäyttävän luodit. Pian uskottiin henkitanssin ajavan valkoiset pois ja palauttavan takaisin kuolleet intiaanit ja suuret biisonilaumat.”

Punainen Pilvi antoi siunauksensa uskonnolle Oglaloittensa keskuudessa. Myös Istuva Härkä kiinnostui tästä henkitanssista ja tahtoi lähteä tapaamaan Potkivaa Karhua. Standing Rockin -intiaaniaseman päällikkö John McLaughlin, joka ei lainkaan pitänyt Istuvasta Härästä ei antanut päällikölle lupaa matkustaa Potkivan Karhun –asemalle, joten Potkiva Karhu saapui 9. lokakuuta vuonna 1890 Standing Rocking –asemalle tanssiakseen Istuvalle Härälle. James McLaughlin säikähti ja karkotti Potkivan Karhun reservaatista ja toimitti eversti Nelson A. Milesille listan kaikista intiaaneista, jotka levittivät tanssia hänen asemallaan vaatien Istuvan Härän pidättämistä. Miles pelkäsi, että päällikön pidättäminen toisi alueelle levottomuuksia ja koetti saada ratkaisun aikaan muilla keinoin. McLaughlin oli kuitenkin kärsimätön ja lopulta joulukuussa määräsi päällikön pidätettäväksi. 39 intiaanipoliisia Fort Yatesista lähti kohti Istuvan Härän mökkiä 14. Joulukuuta, tehtävänään tuoda päällikkö mukanaan Standing Rockin -asemalle. Intiaani poliisit saapuivat Istuvan Härän mökille aamunkoitteessa 15. joulukuuta 1890.

Kolme intiaanipoliisia luutnantti Henry Bullhead, kersanttit Charles Shave Head sekä Marcelus Red Tomahawk menivät Istuvan Härän mökkiin ja herättivät päällikön. Poliisit raahasivat Istuvan Härän ulkona odottaviin vankkureihin. Vanha päällikkö tulistui, muttei vastustanut pidätystä. Samaan aikaan joukko Istuvan Härän ystäviä saapui paikalle ja aloitti yleisen huutelun poliiseille. Mukana oli myös Istuvan Härän 14 –vuotias poika Crow Foot, joka solvasi intiaanipoliiseja pelkureiksi. Istuva Härkä pyysi ystäviään, että nämä auttaisivat häntä. Catch The Bear kohotti aseensa ja ampui välittömästi luutnantti Bullhediä kylkeen. Catch The Bear yritti ampua toistamiseen, mutta poliisi Lone Man oli vikkelämpi ja niittasi Catch The Bearin. Kaatuessaan luutnantti Bullhead ampui vielä Istuvaa Härkää keskelle rintaa. Sitten Red Tomahawk ampui takaapäin .44 pistoolillaan Istuvaa Härkää päähän. Yleinen sekasorto oli valmis. Pyssyt paukkuivat ja päällikkö Istuvan Härän lisäksi maahan kaatuivat Shave Head sekä Bullhead. Poliisit haavoittivat myös Strike The Kettleä. Sitten homma meni yleiseksi ammuskeluksi, jota kesti aikalaiskertomusten mukaan vajaa puolituntia.

Istuva Härkä ja seitsemän hänen ystäväänsä makasi kuolleina ja kaksi haavoittuneina. Intiaanipoliiseista kuoli kuusi ja haavoittui yksi. Kun taistelu lopulta taukosi intiaanipoliisit kantoivat kuolevan Bullheadin Istuvan Härän mökkiin ja laskivat hänet lattialle. Nähdessään nurkassa kyyhöttävän 14 –vuotiaan Crow Footin Bullhead pyysi, että poliisit tappaisivat pojan sillä tämä oli hänen mukaansa syypää ammuskeluun. Lone Man työnsi revolverinsa pojan ohimolle ja ampui tämän. Poliisit täydensivät työn vielä ampumalla kolmasti kuollutta poikaa.

Kuusi intiaanipoliisia sai surmansa – Henry Bullhead (Tatanka pah), Charles Shave Head (Kash dah), James Little Eagle (Wakuta mani), Paul Afraid of Soldier (Fear Him-Akicitah), John Armstrong (Broken Arm) sekä David Hawkman (Cetanwicasta). Alexander Middle (Hocho kah) haavoittui. Istuvan Härän lisäksi hänen ystävistään kuoli tuolloin 14 –vuotias poikansa Crow Foot, Blackbird, Catch The Bear, Spotted Horn Bull, Brave Thunder, Little Assiniboine sekä Chase Wounded. Bull Ghost sekä Strike The Kettle haavoittuivat.

Istuvan Härän ruumis kiedottiin huopaan ja se heitettiin tylysti vankkureiden pohjalle ja kuljetettiin Fort Yatesiin, jonne päällikkö haudattiin seuraavana päivänä. Ruumis kiedottiin kankaaseen ja laitettiin karkeatekoiseen mäntyarkkuun ja haudattiin kahdeksan jalan syvyyteen aseman hautausmaan lounaiskulmaan. Vuonna 1890 hauta ympyröitiin aitauksella, joka kuitenkin lahosi  myöhemmin. Hauta oli pitkään kesannolla, vain röykkiö kiviä ja ruostunut auton pyörien akseli ristinä muistuttivat siitä, että haudassa lepäsi suuri päällikkö. Sitten The North Dakota Historical Society pystytti haudalle muistomerkin.

Mutta sitten alkoi kuulua kummia. Huhuttiin, että haudassa ei olisikaan Istuvan Härän maalliset jäännökset vaan, että päällikön ystävät olisivat haudanneet hänet salaiseen paikkaan. Luutnantti Matthew F. Steele, joka palveli Fort Yatesiisa kun Istuva Härän ruumis haudattiin sinne kertoi myöhemmin, että päällikkö haudattiin sotilashautausmaan ulkopuolelle. (Vuosien varrella monet ihmiset ovat kertoneet, että Istuvan Härän hautaa siirrettiin kolmasti.)

Istuva Härkä ei ollut näkevä Messiaan saapumista, kun sen surullinen episodi näyteltiin Etelä-Dakotan Pine Ridge –reseraatissa Wounded Kneessä joulukuussa 1890. Viisisataa Eversti James W. Forsytyn johtamaa sotilasta saartoi Minneconjou –päällikkö Big Footin leirin ja Hotchkiss –pikatykit sekä haupitsit sinetöivät sioux –kansan kohtalon.

Henkitanssikultin viimeiset soturit laskivat aseensa Tammikuussa 1891, ja yhtäkkiä intiaanisodat olivat päättyneet.

Kului osapuilleen 80 vuotta kunnes uudet Apostolit (Russell Means, Dennis Banks ja Leonard Peltier kumppaneineen) saapuivat konetuliaseineen Wounded Kneehen.

jatkuu