keskiviikko 9. toukokuuta 2018

"Dick, jos rakastat meitä, pelasta meidät" Osa 3.

Cheyennet olivat tuhonneet kaiken kuormastovankkureissa olleen ja tuikanneet sen lopulta tuleen ennen kuin olivat ratsastaneet tiehensä vangit mukanaan. Joukko pyrki kohti Washita-joen mutkaa, jossa sijaitsi päällikkö Mustan Kattilan talvileiri, lähellä nykyistä Cheyenneä, Oklahomassa.

Musta Kattila


Armeijalla Fort Lyonsissa ei ollut mitään lähtökohtaa, josta he olisivat aloittaneet Clara ja Willie Blinnin etsinnät. Pian lähti kuitenkin huhu kiertämään alueella, pahamaineisesta Kiowa-intiaani Satantasta, jonka väitettiin joukkoineen olleen nuoren naisen ja tämän sylilapsen ryöstön takana.

Satanta

Clara Blinn, joka oli juuri 20-vuoden kynnyksellä ei jäänyt neuvottomaksi vangituksi jouduttuaankaan. Matkallaan kohti Washita-jokea hänen onnistui kirjoittaa viesti miehelleen pieneen paperinpalaseen ja piilottaa se reitin varrella olevaan erääseen pensaikkoon. Sotilaat, jotka lopulta löysivät kirjeen, antoivat sen hänen miehelleen. Paperiin oli vapisevin käsin kirjoitettu teksti: "Hyvä Dick, Willie ja minä olemme intiaanien vankeina. Jos elät pelasta meidät, jos suinkin vain voit. Olemme heidän armoillaan. Clara Blinn." Paperin toiselle puolelle oli kirjoitettu: "Dick, jos rakastat meitä, pelasta meidät."

Washita-joki

Kuvan etisntäpartio ei liity tarinaan


Clara Blinn

Kun nuori aviomies oli lukenut viestin, hänestä tuntui siltä kuin olisi pudonnut alas maailman reunalta. Armeijan tiedustelija ei pystynyt paikallistamaan intiaanien jälkiä, eikä suuntaa, johon nämä lopulta olivat kadonneet. Mutta kuten usein kauhistuttaviin tapahtumiin puuttuu kohtalo peliin, niin myös tähän...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti