The Revenge of Rain-In-The-Face, "Monia valheita on kerrottu minusta."

25. kesäkuuta 1876 Sadekasvo sai kostonsa. Kuolema pukeutui intiaanin hamoon ja everstiluutnantti George A. Custer ja viisi hänen välittömässä alaisuudessaan ollutta komppaniaa kaatui "viimeiseen mieheen" Little Bighornissa.

Sadekasvo

Pian kerrottiin, että Sadekasvo oli leikannut Custerin sydämen ja syönyt sen taistelun tauottua. Huhu sai siivet selkäänsä ja levisi preeriapalon lailla. Runoilija Henry Wadsworth Longfellow kirjoitti siitä runon "The Revenge of Rain-In-The-Face", joka julkaistiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1877. Pian kuitenkin tämä "sydämen syöminen" linkitettiin nuorempaan Tom Custeriin (Tom oli silvottu erittäin julmasti taistelun jälkeen), joka oli kaksi vuotta aikaisemmin ollut vangitsemassa Sadekasvoa.

Henry Wadsworth Longfellow

Tom Custer

Sanomalehdet nielivät mielellään tämän tarinan, eikä kukaan tuntuvan välittävän kirurgi Henry R. Porterin lausunnosta, jonka hän oli antanut taistelun jälkeen tutkittuaan ruumiit. Porterin mukaan Tom Custerin sydäntä ei oltu leikattu pois. Jopa Elizabeth Bacon Custer nieli tarinan ja kirjoitti kirjassaan "Boots and Saddles" vuonna 1885, että hänen miehensä rakastetun veljen Tomin sydän leikattiin irti.

Henry R. Porter

Elizabeth Bacon Custer

Entä sitten itse Sadekasvo? Oliko kukaan kiinnostunut hänen tarinastaan? Vuonna 1893 hänet houkuteltiin mukaan maailmannäyttelyyn yhtenä vetonaulana Little Big Hornin taistelussa mukana olleista intiaani-veteraaneista, nyt kun Istuva Härkäkin oli jo tapettu. Sadekasvo osasi kirjoittaa nimensä. Hän jakoi nimikirjoituksiaan uteliaille ihmisille maksua vastaan ollessaan Coney Islandilla, N.Y.

Sadekasvo

Istuva Härkä

Siellä sensaationnälkäiset toimittajat juottivat hänet humalaan, ja saivat sen mitä olivat tulleet hakemaan. Sadekasvo kertoi heille: "Pitkänpuukon (Tom Custer) paha veri roiskahti kasvoilleni kun surmasin hänet. Hyppäsin ponini selästä, leikkasin hänen sydämensä irti, puraisin siitä palan ja sylkäisin sen hänen kasvoilleen."

Maalauksessa Tom Custer kannattelee kuolevaa veljeään

Muutamaa kuukautta ennen kuolemaansa Sadekasvo kertoi Dr. Charles Eastmanille (Sioux intiaani), ettei ollut surmannut Tom eikä George Custeria. "Monia valheita on kerrottu minusta, hän sanoi." 

Dr. Charles Eastman

Sadekasvon kosto osa 3.

Custer lähetti tehtävään kapteeni George Yatesin ja 50 hänen miestään F-komppaniasta. Tom Custer sekä "Yksinäinen Charley Reynolds" olivat myös matkassa.
Kyseisestä Sadekasvo-nimisen intiaanin kiinniottamisesta on olemassa dokumentti, jonka on allekirjoittanut kapteeni George B. Dandy, ja jossa tiedustelija Charley Reynolds on palkattu tehtävään kahden 7. ratsuväkikomppanian kanssa. Tehtävän päiväpalkka oli Reynoldsilla tuolloin 5 dollaria ja tehtävän aikaväliksi merkattu 11 - 17 joulukuuta 1874. Määränpää Fort Abraham Lincoln, Standing Rockn -asema.

George A. Custer

George Yates

Tom Custer

Lonesome Charley Reynolds

Sadekasvo

George B. Dandy

Kapteeni Yatesin joukot lähtivät ankarassa pakkasessa kohti intiaaniasemaa 13. joulukuuta ja saapuivat purevassa pakkassäässä asemalle 14. joulukuuta. Yates sai kuulla, että kyseinen "villi" oli nähty usein asemalla talven aikana ja hänen uskottiin lähipäivinä saapuvan asemalle hankkimaan muonatäydennyksiä. Kapteeni Yatesia onnisti jo seuraavana päivänä. Kauppa-asemalla hääräävä "Big Leggins" Brughieren tuli ilmoittamaan, että Sadekasvo viettää aikaansa kauppa-asemalla. Kapteeni Yates jätti komppaniansa leiriin, ottaen mukaansa vain Tom Custerin, Charley Reynoldsin sekä viisi sotilasta.

"Big Leggins" Brughier

Kun joukko saapui kauppa-asemalle "Big Leggins" osoitti heille vaivihkaa kuka intiaaneista oli heidän haluamansa henkilö. Tom Custer kiesi Sadekasvon taa sitoen intiaanin otteeseensa. Yhtäkkiä useita kiväärejä ilmestyi joka puolelle epäiltyä. Sadekasvon mukana olleet intiaanit käyttäytyivät ensin uhkaavasti, mutta ymmärsivät pian sotilaiden ylivoiman ja eivät tehneet vastarintaa kun sotilaat raa'asti retuuttivat Sadekasvon ulos kauppa-asemalta.

Standing Rockin- intiaaniasema

Sadekasvo

Tehtävä oli onnistunut ja kapteeni Yates joukkoineen saapui Fort Lincolniin 16. joulukuuta 1874. Paluumatkan aikana useat sotilaat kärsivät pakkasenpuremista.
Kun Intiaani heitettiin aseman tyrmään George A. Custer vieraili kuulustelemassa vankiaan useaan otteeseen, kunnes tämä lopulta tunnusti tappaneensa kolme valkoista miestä edellisenä kesänä Yellowstonella.

George A. Custer

Huhu linnakkeella kertoi, että Tom Custer epäupseerimaisesti kävi kuulustelemassa Sadekasvoa muutaman kerran auttaen tunnustuksen saantia julmasti kiväärinperällään.
Tuomioistuimen pyörien pyöriessä verkkaisesti Sadekasvo virui vankityrmässä aina huhtikuun 18. päivään saakka, jolloin hän lopulta onnistui pakenemaan.
Legenda kertoo, että Sadekasvo lähetti sanan Standing Rockin -intiaaniasemalle, jossa lupasi kostaa verisesti Custereille.

Ft. Abe Lincoln

...jatkuu

Sadekasvon kosto osa 2.

28. helmikuuta 1874 eversti David S. Stanley Fort Sullyn komentaja Dakota-territoriosta sai ilmoituksen puoliveriseltä lakota-intiaanilta Johnny "Big Leggins" Brughiereiltä (myös nimellä Bruguire) (1849 - 1898), joka työskenteli Standing Rock -asemalla,että tämä oli kuullut Sadekasvo-nimisen intiaanin kehuvan tappaneensa kolme valkoista miestä Yellowstonella edellisenä kesänä. Brughiere näytti myös satulaa eversti Stanleylle, jonka oli hän oli ostanut Sadekasvolta. Brughiere uskoi, että satula oli kuulunut tohtori Honsingerille. Stanley jatkoi velvollisuudentuntoisesti ilmoituksen eteenpäin omalle esimiehelleen, mutta mitään toimenpidettä ei tehty, eikä viesti myöskään tavoittanut everstiluutnantti George A. Custeria.

David S. Stanley

John "Big Leggins" Brughier

Sadekasvo

George A. Custer

Suuriosa alan lähdekirjoista langettaa tämän kunnian Custerin tiedustelija Charles Reynoldsille, joka väitti kuulleensa Sadekasvon leuhkineen tappaneensa miehet lakotoiden aurinkotanssin aikaan. Täyttä varmuutta asiasta ei tiedetä. Minkäänlaista dokumenttia "Lonesome Charley Reynoldsin" tarinasta ei ole olemassa / löytynyt. Sitä vastoin "Big Leggins" Brughieren kertomus löytyy eversti Stanleyn päiväkirjamerkinnöissä. Reynoldsin tarina luultavasti on legenda, sillä "Yksinäinen Charley" ei taatusti tuohon aikaan ollut tervetullut vieras seuraamaan lakotoiden aurinkotanssimenoja.

Charlie Reynolds

Aurinkotanssiseremonia

Ja jos hän olisi sinne jostakin syystä ujuttanut itsensä, hän tuskin olisi sieltä päässyt hengissä pois. Jos tieto on saatu aurinkotanssien aikaan, niin "Big Legginsillä" on siihen ollut Reynoldsia paremmat mahdollisuudet, sillä Brughieren oli puoliverinen ja hänen vaimonsa oli sioux. Kirjailija Art Reynolds, joka on sukua Charley Reynoldsille mainitsee vuonna 2003 ilmestyneessä kirjassaan "Charles Alexander Reynolds; Chief Scout and Guide for General George Armstrong Custer", että "Yksinäinen Charley Reynolds" kertoi Sadekasvosta Custerille.
Oli miten tahansa, Fort Abraham Lincolniin everstiluutnantti Custerin korviin oli tihkunut jossakin vaiheessa tietoa Sadekasvon mahdollisesta osallisuudesta edellisen kesän tapahtumiin Yellowstonella.

 

Ft. Abraham Lincoln

Joulukuun 7. päivä Custer lähetti sähkösanoman kenraali Terrylle St. Pauliin Minnesotaan, jossa kertoi kuulleensa tohtori Honsingerin sekä herra Baliranin tappajan oleskelevan Standing Rockin -intiaaniasemalla ja pyysi lupaa saada pidättää intiaani. Oliko teko tahallinen Custerilta, mutta hän jätti mainitsematta sähkeessään Terrylle Sadekasvon nimen?

Alfred Terry

Standin Rockin -intiaaniasema

8. joulukuuta tuli kenraali Terryn vastaus Custerille pidättää intiaani. Sähkeessä Terry kehotti Custeria varustamaan kyllin vahva saattue, joka tehtäväksi tuli vangita Standing Rockin -asemalla lymyilevä intiaani.

"The Revenge of Rain-In-The-Face"

Joulukuussa vuonna 1874 everstiluutnantti George A. Custer (1839 - 1876), hänen nuorempi veljensä luutnantti Thomas Ward Custer (1845 - 1876) ja nuori Hunkpapa-soturi Sadekasvo (Itu-magozhu / Rain-In-The-Face) (1835 - 1905) näyttelivät päärooleja yhdessä eräässä päättymättömimmistä myyteistä, jotka ympyröivät Little Bighornin-taistelua.

 "The Revenge of Rain-In-The-Face" kuten runoilija Henry Wadsworth Longfellow sen myöhemmin ikuisti.

George A. Custer

Thomas Ward Custer

Sadekasvo

Henry Wadsworth Longfellow

Siemen kylvettiin tälle episodille 4. elokuuta vuonna 1873 Yellowstone-tutkimusretken aikaan, jolloin tohtori John Honsinger, kanttiininpitäjä Augustus Baliran sekä sotilas John Ball F-komppaniasta olivat ratsastaneet pääjoukkojen edellä etsien vettä kolonnalle. Pahaa-aavistamattomina muutaman mailin ratsuväkirykmentin edellä ratsastaneet miehet olivat törmänneet joukkoon sioux-sotureita, jotka olivat irtaantuneet suuremmasta soturijoukosta lähellä Tongue-joen suuta. Lakotat yllättivät kolmikon ja tappoivat heidät. Yhden intiaanin tästä joukosta on kerrottu olleen Sadekasvo.
Kului puolisen vuotta ja alkoi tapahtua...

Tongue-joki

jatkuu...

Hän ei antanut varastaa milloinkaan varjoaan

Greasy Grass-lehden numerossa vol.14. 1998, Tom Buecker jäljitti Oglala-päällikkö Hullun Hevosen valokuvaa eri museoiden kokoelmista ja sai aina yksinkertaisen vastauksen; sellaista ei luultavasti ole.

Tom Buecker

Greasy Gras -lehti

Vaikka Hullun Hevosen vihollisesta George A. Custerista on olemassa 162 valokuvaa (Custer in Photographs - Special 125th Anniversary Edition) ennen ja jälkeen sisällissodan, eivät tiedostot tunne ainoatakaan varmaa valokuvaa Hullusta Hevosesta. Kuuluisimpien pohjoisten tasankojen valokuvaajien David F. Barryn, Stanley J. Morrowin ja William H. Illingworthin (joka otti kuuluisat valokuvat Custerin vuonna 1874 Mustille vuorille tehdyllä retkellä) valokuvatiedostot ammottavat tyhjillään Hullun Hevosen kohdalla.

David F. Barry

Stanley J. Morrow

William H. Illingworth

Useat historioitsijat pitävät syynä siihen miksi Hullusta Hevosesta ei ole valokuvaa, että hän oli jatkuvasti sodassa valkoisten kanssa ja yksinkertaisesti sen tähden vältteli heitä.
Entinen upseeri Jesse M. Lee, joka oli Fort Robinsonissa siihen aikaan kun Hullu Hevonen vangittiin, kertoi ettei yhdelläkään upseereista, jotka vangitsivat Hullun Hevosen, ollut hänestä valokuvaa.

Jesse M. Lee

Fort Robinson

Historioitsija Walter Mason Camp kulutti paljon aikaa 1900-luvun alussa Punaisen Pilven-asemalla löytääkseen valokuvan Hullusta Hevosesta. Hän haastatteli sotilaita, tiedustelijoita ja ylipäänsä
ihmisiä jotka tunsivat Hullun Hevosen, tuloksetta.
Yksi valokuvan etsijöistä John G. Burke kirjoitti kenraali George Crookin leskelle 1890-luvulla kysyäkseen omistaisiko tämä kenties kuvaa Hullusta Hevosesta. Burke kertoi käyttävänsä mahdollista kuvaa kirjassaan; On the Border With Crook. Rouva Crook vietti kokonaisen päivän etsiessään valokuvaa, mutta hän ei löytänyt.

Walter Mason Camp

John G. Burke

George Crook

Entinen sanomalehtimies E.A. Brininstool tonki arkistoja innokkaasti 1926, mutta tulos oli jälleen negatiivinen - ei valokuvaa. Sattumalta hän tapasi vanhan valokuvaajan D.F. Barryn Little Big Hornin -taistelun 50-vuotispäivänä ja haastatteli häntä. Barry kertoi, että hän oli yrittänyt houkutella Hullun Hevosen valokuvattavaksi 50 $ palkkiosta, mutta päällikkö oli kieltäytynyt. Keskustelun jälkeen Brininstool totesi - ei vieläkään valokuvaa!

E. A. Brininstool

Nykyisin tiedetään Barryn tulleen länteen vasta vuonna 1878, vuosi Hullun Hevosen kuoleman jälkeen, joten ”Pieni Varjovaras” oli sepittänyt Brininstoolle koko tarinan.
Charles P. Jordan pitkäaikainen kauppias Punaisen Pilven-asemalta, joka oli naimisissa sioux- naisen kanssa sanoi: "En usko, että ainoatakaan valokuvaa Hullusta Hevosesta olisi otettu. Hän ei olisi antanut varastaa varjoaan."

Punaine Pilvi ja Charles P. Jordan

Myös päällikön ystävä, kirurgi Valentine T. McGillycuddy, joka yritti epätoivoisesti pelastaa ystävänsä hengen, totesi myöhemmin: "Minulla ei ole hänestä valokuvaa. Hullu Hevonen sanoi pyytäessäni häntä valokuvaan, ”Ystäväni, miksi sinä haluat lyhentää elämääni ottamalla minulta varjoni?"

Valentine T. McGillycuddy

Tom Buecker esitteli Greasy Grass-lehden artikkelissa 6 valokuvaa, joita jokaista on epäilty Hulluksi Hevoseksi. Hän kertoo myös, että No Water niminen intiaani, Hullun Hevosen kilpakosija, mustasukkaisuuksissaan ampui Hullua Hevosta kasvoihin, ja sen johdosta Hullu Hevonen kantoi lopun elämäänsä arpea kasvoissaan. Yhdessäkään valokuvassa ei näy arpea.(Kuva numero 6. intiaanin oletetaan olevan Hullu Hevonen, mutta lopullista varmistusta  ei ole siitä saatu)

No Water

1.

2.

3.

4.

5.

6.