25. 06. 1876 / Kuoleman päivä / Osa II

Päivä oli tukahduttavan kuuma. Kello oli noin 15.00. Black Elk oli 13-vuotias Little Bighornin taistelun aikana. Hän oli uimassa monien muiden nuorukaisten lailla virralla, kun yhtäkkiä kuului huutoja Hunkpapa-leirin suunnalta: ”Sotilaita, paljon sotilaita!” Black Elk juoksi leiriin ja näki kuinka soturit ratsastivat kohti lähestyviä ’sinitakkeja’.

Black Elk

Majuri Reno, joka ratsasti miestensä kärjessä, arikara-tiedustelijat äärimmäisinä vasemmalla käytännöllisesti katsoen törmäsi edessään olevaan intiaanikylään. Hän antoi noin mailin päässä kylästä määräyksen miehilleen ryhmittyä taistelurintamaan ja hyökätä täyttä ravia kohti vihollista. Reno tajusi pian, että kylä, josta intiaanit tekivät vastahyökkäyksen, oli valtavan suuri. Melu sekä pöly olivat valtavia, ja intiaanien hyökätessä näytti siltä kuin heitä olisi tullut kaikkialta. Majuri Reno teki ensimmäisen vakavan virheensä. Hän antoi komennon jalkautua ja ryhmittyä puolustukseen. Nyt monet sotilaiden väsyneistä hevosista villiintyivät sännäten kovassa metelissä pakosalle jättäen ratsastajat pulaan. Kaikki oli yhtä hullunmyllyä. Reno oli lähes paniikissa nähdessään intiaanien ensimmäisen aallon iskiessä miestensä kimppuun. Monet sotilaiden käyttämistä karbiineista menivät epäkuntoon (patruunat juuttuivat pesään), ja ratsusotilaat joutuivat turvautumaan revolvereihinsa.
Kapteeni Myles Moylan kertoi myöhemmin, että heidän kimpussaan oli arviolta ainakin 500
intiaania.

Samaan aikaan kenraali Custer ratsasti komppanioittensa kanssa virran vastakkaisella harjulla ja näki, että Reno oli jo taistelukosketuksessa. Myöhemmin luutnantti Varnum, DeRudio ja tiedustelija Gerard todistivat nähneensä Custerin joukkoineen kukkulalla vastapäätä heitä (Cedar Coulee).

Custer ymmärsi nyt, ettei vihollisella ollut aikomustakaan perääntyä. Jos hän tuolloin epäili voittoaan, hän ainakin salasi sen miehiltään. Kenraali heilautti hattuaan, ja huusi miehilleen: ”Nyt me saamme ne! Hoidetaan homma nopeasti ja palataan kotiin!”

Luutnantti Varnum

Luutnantti DeRudio

Custer antoi määräyksen taistelulähetilleen, että tämän tulisi pikaisesti ratsastaa Benteenin joukot kiinni ja kertoa, että he ovat löytäneet valtavan intiaanileirin, sekä tuoda täydennykset mukanaan. Kenraalin adjutantti, luutnantti Cooke kirjoitti käskyn vielä varmuuden vuoksi taistelulähetille. Siinä luki: ”Benteen, tule tänne heti. Suuri kylä. Tule nopeasti. Tuo ammukset. W.W. Cooke. PS. Tuo ammukset.”

Cooken viesti Benteenille. Luultavasti kapteeni Benteen

 on itse kirjoittanut tekstin vielä uudelleen viestin yläosaan. 

Nuori H-komppanian trumpetisti John Martin (Giovanni Martini, italialainen siirtolainen) sai taistelulähetin tehtävän viedä pikainen viesti kapteeni Benteenille. Hän oli viimeinen taistelusta hengissä säilynyt Custerin omista miehistä, joka näki kenraalin elävänä. Hetken ratsastettuaan Martin törmäsi Boston Custeriin, joka oli matkannut kuormaston hännillä, kuullut kaukaisia laukausten ääniä ja kiiruhtanut tavoittamaan veljiään. ’Bos’ oli kysynyt Martinilta missä kenraali on? ”Tuon kukkulajonon takana”, oli taistelulähetti ilmoittanut. Nuorukaiset erosivat. Toinen ratsasti kohti kuolemaa, toinen kohti pelastusta.

John Martin

Boston Custer

Samaan aikaan majuri Reno joukkoineen vetäytyi taistellen metsäiselle alueelle joenpengermän tuntumaan. Siellä he olivat suojassa eivätkä kärsineet juurikaan tappioita, samalla kun miehet yrittivät epätoivoisesti koota vauhkoontuneita hevosiaan yhteen. Sitten luoti osui tiedustelija Bloody Knifeä kasvoihin ja veri ja aivot roiskahtivat majuri Renon kasvoille, joka oli aivan tiedustelijan vieressä. Reno järkyttyi, antoi ensin miehilleen komennon jalkautua, mutta hetken kuluttua määräsi miehet uudelleen ratsaille, ja ylittämään virran. Melu oli suunnaton, eivätkä kaikki miehet heti ymmärtäneet käskyä.

Tiedustelija Isaiah Dorman sai surmansa yrittäessään ylittää jokea, kuten myös kirurgi James DeWolf ja arikaree-tiedustelija Bob-Tail-Bull.
Renolla oli mukanaan useita kykeneviä upseereita, jotka eivät ymmärtäneet majurin päätöstä ylittää joki. Pitäen metsikköä hyvänä suojapaikkana hyökkääviltä intiaaneilta. (Myöhemmin monet heistä kuitenkin todistivat oikeudenkäynnissä, että majuri Reno oli tehnyt oikean ratkaisun vetäytyessään, sillä muuten he olisivat kaikki kuolleet.)

Isaiah Dorman (oletus)

James DeWolf

Bob-Tail-Bull

Kapteeni Myles Moylan karjui miehilleen yli hirvittävän melun: ”Hyvä Jumala, miehet, älkää paetko! Täällä on monia upseereita ja miehiä haavoittuneina, meidän on autettava heitä.”

Kapteeni Myles Moylan

Luutnantti Varnum kuuli Renon huutavan koko ajan yltyvässä pauhussa: ”Minä olen komentaja täällä, ketkä haluavat selviytyä, seuratkaa minua!” Sitten paniikki oli valmis. Ratsuväki lähti ylittämään jokea täydellisen kaaoksen vallassa.’Yksinäisen’ Charley Reynoldsin hevonen ammuttiin hänen altaan. Reynolds jäi osittain kuolleen hevosensa alle, tyytyi kohtaloonsa ja taisteli loppuun saakka. Erään karmeimman tarinan mukaan hänet löydettiin päättömänä.

Mutta oli myös miehiä, jotka uhrasivat itsensä. Yrittäessään seurata sotilaita ja lähtiessään ylittämään jokea, 2. luutnantti McIntosh menetti hevosensa metsikössä. Ratsumies McCornick antoi luutnantille omansa, koska uskoi selviytyvänsä itse jalkaisin paremmin. (Minkä hän tekikin, tosin haavoittuen.) McIntosh, joka viimeisten joukossa lasketti täysillä hevosellaan kohti jokea, jäi noin 20-30 intiaanin saartamaksi. Vihollinen ei antanut minkäänlaista mahdollisuutta nuorelle upseerille.

Luutnantti McIntosh

Kaikki miehet eivät olleet paniikissa. Eräs G-komppanian miehistä ampui intiaanin, otti päänahan ja karjui: ”Jos me kuolemme, kuolkaamme kuin miehet!” Luutnantti Hare kannusti myös sotilaitaan tyyliin: ”Minä olen intiaanitaistelija ja huoranpentu Texasista!” Silti nämä yksittäiset taisteluhuudot hukkuivat valtavaan meteliin, kun sekasorrossa oleva ratsuväki säntäsi suinpäin pakoon.

Luutnantti Hare

Intiaanit kävivät kaaoksessa perääntyvien joukkojen kimppuun pakottaen nämä kulkemaan alas pitkin joen vartta. Lopulta Reno miehineen pääsi irtaantumaan viholliselta ja pakeni läheiselle kukkulalle (Reno-Benteen –puolustuslinja) jääden sinne  puolustusasemiin.
Taistelun alusta oli kulunut noin tunti, kun he saavuttivat puolustusasemat kukkulalla. Majuri Reno oli menettänyt yhteensä 36 miestään. Haavoittuneita oli kymmenen ja kateissa 19 miestä. Se oli lähes kolmasosa hänen koko joukostaan.

Näkymä Reno-kukkulalta

Custerin liikkeistä on olemassa vain arvailuja sekä vihollisten kuvauksia, jotka usein poikkeavat toisistaan. Varmaa on kuitenkin, että kenraali miehineen ratsasti alas jyrkkää rinnettä luullen hyökkäävänsä kylään sen selustasta. Tavoittaessaan joella olevan kahluupaikan heidän on viimeistään täytynyt ymmärtää kylän valtava koko, sillä he olivat hyökänneet suoraan keskelle Miniconjou- ja Hunkpapa-leirejä.

Crazy Horse oli valmiina taistelemaan. ”Hokahey! Tänään on hyvä päivä kuolla!” hän huusi. Sitten pyörremyrsky iski ja esirippu putosi…

25. 06. 1876 / Kuoleman päivä / Osa I

Kello 4.00 aamulla Crow’s Nest’iltä noin 15 mailin päässä Little Bighornista. Paikka oli ollut heimojen perinteinen vartiopaikka jo satoja vuosia. Sitä mukaan kun valo voimistui, avautui seutu heidän edessään joka taholle. Goes-Ahead, yksi crow -tiedustelijoista, oli nähnyt savut ensimmäisenä. Siouxien keittotulien heikot savuvanat piirtyivät kirkasta taivasta vasten. Tiedustelija oli kutsunut paikalle luutnantti Varnumin ja tehnyt ”hevosia”-käsimerkin. Varnum ei ollut nukkunut silmäystäkään 36 tuntiin, koska oli ratsastanut yli 60 mailia pääjoukon edellä tiedustellessaan maastoa intiaanitiedustelijoittensa kanssa. Varnum kirjoitti muistelmissaan: ”Ryömin ylös kukkulalle ja katsoin laaksoon kunnes aurinko nousi. Crow’t yrittivät auttaa minua näkemään Little Bighornilla olevasta kylästä nousevat savut ja antoivat minulle kiikarit, mutta en nähnyt mitään. He sanoivat, että siellä on valtava hevoslauma laitumella. He neuvoivat minua etsimään ruohikossa ryömiviä matoja niin sitten näkisin hevoslauman, mutten nähnyt matoja enkä hevosia. Silmäni olivat jokseenkin väsyneet unen puutteesta ja paljosta pölyssä ratsastamisesta.” 

Crow's Nest

Goes-Ahead

Charles Varnum

Kello 5.20 Varnum lähetti kaksi crow -tiedustelijaansa viemään Custerille viestiä, että he olivat havainneet valtavan intiaanileirin Little Bighorn-jokilaaksossa.
Custer saapui tiedustelijoiden saattamana Crow’s Nest’iltä noin kello 9.00. Vaikka Charley Reynolds antoi kenraalille kiikarit, jotta tämä olisi nähnyt kaukana intiaanien leirin, Custer ei nähnyt sitä, mutta uskoi silti  tiedustelijoitaan. ’Yksinäinen’ Charley Reynolds huomautti kenraalille, että kyseessä oli suurin leiri mitä hän oli milloinkaan nähnyt, mutta Custerilla oli mielessään jo mahdollinen taistelu, eikä Reynoldsin varoitus huolestuttanut juurikaan häntä. Mitch Boyer poltti päreensä ja sanoi kenraalille: ”Tuolla jokilaaksossa on enemmän intiaaneja kuin me kaikki yhteensä olemme niitä koskaan nähneet. Saat olla varma, että jos me menemme sinne, yksikään meistä ei palaa sieltä elävänä. Jos et usko minua, voit hirttää minut noihin oksiin.” ”Olisi helvetin hienoa nähdä sinut roikkumassa niissä”, sanoi Custer ja ratsasti täyttä laukkaa takaisin leiriin.

"Yksinäinen" Charley Reynold

Mitch Boyer

Palattuaan pääleiriin Custer sai kuulla, että siouxit olivat havainneet heidät. Joitakin vihollisia oli nähty penkomassa erästä kuormastolle kuulunutta pakkausta, joka oli jäänyt reitin varrelle. Nämä intiaanit, jotka kuuluivat Little Wolf’in cheyenneihin, eivät kuitenkaan ehtineet leiriin varoittaakseen sotilaista, ennen kuin ratsuväki jo iski. Kenraali raivostui silmittömästi huolimattomuudesta ja päätti hyökätä välittömästi, odottamatta Terryn ja Gibbonin saapumista.

Little Wolf

Hän teki kohtalokkaan virheen jakaessaan rykmentin kolmeen taisteluyksikköön, sekä lisäksi vielä jäljessä tulevaan kuormastoon. Custer itse ratsasti C-, E-, F-, I- ja L- komppanioidensa kanssa, johon kuului 193 miestä, 13 upseeria, neljä crow-tiedustelijaa, Mitch Boyer, Autie Reed sekä apulaiskirurgi George E. Lord. Tärkeilevä kenraali otti mukaansa myös lehtimies Mark Kelloggin.

Autie Reed

George E. Lord

Mark Kellogg

Majuri Reno sai mukaansa A-, G- ja M-komppaniat. Osasto käsitti kaikkiaan 11 upseeria, 130 sotilasta, muutaman crow-tiedustelijan sekä kaikki arikara-tiedustelijat, jopa miesten yllätykseksi kenraalin suosikkitiedustelija Bloody Knifen. Reno sai myös mukaansa kirurgit Henry R. Porterin ja James DeWolfin, sekä tiedustelijat Charley Reynoldsin, George Herendeen, Fred Gerardin ja Isaiah Dormanin.

Reno

Henry R. Porter

James DeWolf

George Herendeen

Fred Gerard

Oletettavasti Isaiah Dorman

Kapteeni Benteenin rykmentti oli pienin ja käsitti noin 110 miestä ja 5 upseeria. Benteenin komppaniat olivat H, D ja K. Custer ei määrännyt Benteenille mukaan lainkaan kirurgia. Luutnantti Mathey johti kuormastoa, jonka oli määrä seurata Benteenin rykmenttiä. Kuormasto sai mukaansa vielä B-komppanian, jota johti kapteeni McDougalls.

Benteen

McDougalls

Noin kello 12.00 Custer jakoi osastot. Kapteeni Benteenin hän lähetti tutkimaan sivulaaksoissa mahdollisesti oleilevia intiaanijoukkoja. Ennen lähtöään Benteen kritisoi voimakkaasti Custerin päätöstä jakaa joukot kolmeen osastoon, varsinkin kun tiedustelijat olivat monesti varoittaneet heitä valtavasta vihollismäärästä.  Custer oli kuitenkin tehnyt jo päätöksensä. Yhdessä oman osastonsa kanssa hän lähti seuraamaan jokilaaksossa myötäilevää kukkulajonoa. Majuri Reno eteni joukkoineen virran vastarannalla saman suuntaisesti.

Noin kello 13.00 Renon osasto ylitti virran ja yhtyi Custerin osastoon. Joitakin hetkiä myöhemmin tiedustelijat Reynolds, Boyer ja Herendeen ilmoittivat kenraalille, että he olivat löytäneen yksinäisen tiipiin, ja että crow -tiedustelijat eivät suostuneet jatkamaan sieltä eteenpäin. Custer raivostui ja lähti tiedustelijoittensa mukaan yksinäiselle tiipiille. Kun he saavuttivat tiipiin, jonne siouxit olivat Rosebudin taistelussa viikko sitten kuolleen soturin haudanneet, kaikesta kävi ilmi, että kyseinen intiaani oli ollut suuresti arvostettu soturi. Crow -tiedustelijat olivat riisuneet ratsuväeltä saamansa asusteet ja vaihtaneet tilalle omat perinteiset heimonsa sota-asut.

Custer tiedusteli Boyerin välityksellä mikseivät he enää edenneet. Kun Boyer oli kääntänyt kysymyksen crow -tiedustelijoille, Goes-Ahead oli noussut ylös ja sanonut: ”Kerro tuolle miehelle, että hän on hullu. Kerro, että hyvin pian me kaikki olemme kuolleita. Ja jos hän pakottaa meidät jatkamaan, minä menen rajan toiselle puolelle crow-soturina, en kuten valkoinen mies.” Kun Custer kuuli käännöksen hän järkyttyi. Hän sanoi Mitch Boyerille: ”Sano näille taikauskoisille intiaaneille, että voivat painua helvettiin. En halua nähdä kuinka he levittävät tappiomielialaa sotilaisiini. Me menemme taisteluun, ja jos he pelkäävät, he voivat painua helvettiin.” Mitch Boyer pehmensi kuitenkin Custerin sanoja kertoen tiedustelijoille: ”Te olette onnekkaita. Hän sanoi, että voitte mennä. Te olette tehneet työnne. Menkää nyt! Pitäkää kiirettä! Älkää pysähtykö! Mutta minä en voi tulla kanssanne.”

George A. Custer

Mitch Boyer

Samalla hetkellä tiedustelija Fred Gerard havaitsi kuinka laaksossa heidän alapuolellaan, noin kolmen mailin päässä joukko intiaaneja lasketti poneillaan täyttä laukkaa poispäin heistä. Tiedustelija viittoili hatullaan ja huusi kenraalille: ”Kenraali, tuolla teidän intiaaninne painelevat kuin itse pirulaiset.” Custer uskoi, että intiaanit olivat pakenemassa ja hänellä tuli kiire. Mutta Sitting Bull’illa ei ollut aikomustakaan lähteä leiristä. Tosin hän oli vielä tässä vaiheessa täysin tietämätön ratsuväen liikkeistä.

Sittin Bull

Kenraali George A.Custer antoi Majuri Renolle määräyksen edetä täyttä ravia joukkoineen ja pakottaa intiaanit taisteluun. Hän itse kiertäisi joukkoineen intiaanileirin taa, ja iskisi sieltä vihollisen selustaan.

Bloody Knife

Ratsastaessaan Renon joukkojen mukana, Bloody Knife seisautti hetkeksi poninsa Custerin vierelle ja sanoi hänelle: ”Ystäväni, tänään me molemmat menemme kotiin tietä, jota me emme tunne.”