sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Osa 12. Bill Pickett

Joskus tuntuu kuin Hollywoodilla olisi ollut pakkomielle kuvata lännenelokuvissaan aina sivuosissa olevat afroamerikkalaiset silmiään pyörittelevinä, rytmikkäinä veitikoina.



He eivät todellakaan olleet tällaisia "veitikoita".Ehkäpä kaikkein aikojen kuuluisin rodeosankari oli Bill Pickett, joka kiersi yli 15 vuotta Buffalo Billin Lännensirkuksessa. Silti vasta 40 vuotta kuolemansa jälkeen hänet valittiin ensimmäisenä mustana National Rodeo Cowboy Hall of Fameen.

Bill Pickett

Buffalo Billin Lännensirkus

Bill Pickett 

Pickettin erikoisuutena estradeilla oli tarttua onnetonta härkää hampaillaan sen ylähuulesta ja samalla vääntää eläin sarvista se kumoon. Uransa aikana Pickett selviytyi onnekkaasti monista kiusallisista tilanteista. Kerran Madison Square Gardenissa, New Yorkissa, Pickettiltä karkasi härkämullikka katsomoon. Pickett ja hänen apulaisensa Will Rogers säntäsivät raivostuneen eläimen perään. Ihmeenkaupalla kukaan katsojista ei loukkaantunut ja lopulta miehet saivat vedettyä mullikan takaisin lavalle. Show jatkui.




Madison Square Garden, New York

Will Rogers

Vuonna 1932 hevonen potkaisi 71 -vuotiasta Pickettiä kasvoihin. Yksitoista päivää myöhemmin maailman kuuluisin rodeosankari kuoli kallonmurtuman seurauksena.
Tästä "pesunkestävästä" Teksasilaisesta on kirjoitettu: "On vaikea sanoa kummasta hän nautti enemmän, valokeilassa olosta lavalla, vai auringonvalosta preerialla. Mutta Bill Pickett RAKASTI elämää karjapaimenena."


Bill Pickett



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti